"Ehkäpä se johtuu toisen kiinalaisverestä", oli Andrews arvellut.
"Deacon on austraalialainen, ja siellä eivät siedä värillisiä."
"Taitaa niin olla", oli McMurtrey myöntänyt, "mutta me emme voi sallia mitään nokittelua Peter Geen laista miestä vastaan, joka on valkoisempi kuin kukaan valkea mies".
Tässä suhteessa ei johtaja ollut ollenkaan väärässä. Peter Gee oli harvinainen luomus, yhtä hyvä kuin mikä euraasialainen tahansa. Tosiaankin, hänen suonissaan virtaava veri oli onnellinen yhtymä kiinalaisen virheetöntä jämeyttä ja isältä perittyä brittiläistä huolettomuutta ja häikäilemättömyyttä. Sitten hän oli saanut paremman sivistyksen kuin kukaan läsnäolevista, puhui paremmin englanninkieltä kuten useita muitakin kieliä ja tunsi sekä noudatti useampia heidän gentlemanni-ihanteitaan kuin he itse. Lisäksi hän oli ylevämielinen. Ei harrastanut väkivaltaisuutta, vaikka olikin aikoinaan kyllä miehiä tappanut. Meteliä hän inhosi. Vältti sitä kuin ruttoa.
Kapteeni Stapler astui auttamaan McMurtreytä: "Muistanpa, kun vaihdoin alusta ja tulin Altmaniin, niin tunsivat neekerit heti, että minä olin tulija. Minua ei odotettu, ei varsinkaan toisella aluksella. He sanoivat kauppamiehelle, että minä olin tulossa. Hän katsoi kiikarilla eikä uskonut. Mutta ne tiesivät. Sanoivat jäljestäpäin, että koko kuunarin olemuksesta he näkivät, että minä sitä johdin."
Deacon ei ollut kuulevinaan, vaan kävi yhä helmenostajan kimppuun: "Kuinka te ankkurin äänestä voitte tuntea sen miehen, minkä nimen mainitsitte?"
"Monet seikat vaikuttavat siihen arviointiin", vastasi Peter Gee.
"Vaikea selittää. Siihen tarvittaisiin kokonainen käsikirja."
"Sitähän minäkin", ilkkui Deacon. "Selitys, mikä ei mitään selitä, on helppo."
"Kuka tulee bridgeen?" keskeytti Eddy Little, konttoristi, katsellen kysyvästi ympärilleen ja alkaen sekoittaa kortteja. "Pelaattehan, Peter?"
"Tottahan hän nyt, kerskailija", ehätti Deacon. "Tämä humpuuki alkaa kyllästyttää minua. Herra Gee, teette minulle palveluksen ja saatte itsenne parempaan valoon silmissäni, jos selitätte, miten tunsitte, kuka ankkurin laski. Sitten tulen kanssanne pikettiin."
"Minusta bridge on parempi", vastasi Peter. "Ja mitä siihen toiseen asiaan tulee, niin se oli äänestä päättäen pieni alus; ei pilliä, ei sireeniä. Se tuli likelle rantaa — isot jäävät kauemmaksi. Sitten on väylä mutkikas. Näillä mailla ei ole värväys- eikä kauppakapteenia, joka uskaltaisi tulla pimeässä. Ei kukaan muukalainen ainakaan uskaltaisi. Kaksi poikkeusta oli. Mutta Margonvillen teloitutti Fidshi-saarten korkea oikeus, niin että jäi vain David Grief. Yöllä tai päivällä, missä ilmassa tahansa hän sen tien kulkee. Tämän kaikki hyvin tuntevat. Jos nyt Grief olisi muualla, olisi sitä voinut yrittää joku hurjapää nuorukainen. Mutta minä en sellaista tunne eikä kukaan muukaan. Sitten, David Grief on näillä vesillä, purjehtien Gungalla, jonka on määrä pistäytyä täällä matkalla Karo-Karoon. Kolme päivää sitten puhuttelin David Griefiä Sandfly Passagella. Hän oli juuri sijoittamassa välittäjää uudelle kauppa-asemalle. Hän ilmoitti menevänsä Babolle ja tulevansa sitten tänne. Hänellä on ollut riittävästi aikaa. Kuulen ankkurin rasahtavan. Kuka muu kuin David Grief olisi tulossa! Tunnen Gungan kapteenin Donovanin ja tiedän, että hän ei tulisi väylästä pimeällä, jos ei omistaja olisi laivalla. Jonkun minuutin kuluttua astuu David Grief tuosta ovesta sisään ja sanoo: 'Guvutussa juodaan ryyppyjen välilläkin.' Siitä lyön viisikymmentä puntaa vetoa."