Buck oli tyynellä arvokkuudella alistunut ottamaan köyden kaulaansa. Sellaista ei tosin ikinä ennen ollut tapahtunut hänelle, mutta hän oli oppinut luottamaan ihmisiin, jotka tunsi ja luuli heitä itseänsä paljon viisaammiksi. Mutta kun köyden molemmat päät jätettiin vieraan käsiin, murisi hän uhkaavasti. Hän oli vain ilmaissut tyytymättömyytensä, mutta ylpeydessään luuli sen olevan saman kuin käskyn. Hämmästyksekseen vedettiin kuitenkin köysi tiukemmaksi hänen kaulaansa, niin ettei hän voinut hengittää. Äkillisessä raivossa hyökkäsi hän nyt vieraan miehen kimppuun, mutta tämä kohtasi hänet puolitiessä, tarttui hänen kurkkuunsa ja viskasi hänet kiivaalla tempauksella kumoon. Köyttä vedettiin armotta yhä kovemmin Buckin raivoissaan taistellessa kieli riippuen ulkona suusta ja voimakkaan rinnan läähättäen koettaessa turhaan saada ilmaa. Ei ikinä elämässään oltu Buckia kohdeltu niin pahoin eikä ikinä elämässään ollut hän ollut niin raivoissaan. Mutta hänen voimansa heikkenivät, silmänsä kävivät lasimaisiksi ja hän oli miltei tajuton, kun juna vihelsi ja molemmat miehet heittivät hänet tavaravaunuun.
Epäselvästi hän tajusi, että kielensä tuntui kipeältä ja että häntä jonkinlaisissa ajoneuvoissa viedä tärisytettiin. Veturin kimeä vihellys jotakin ylimenopaikkaa sivuutettaessa ilmoitti hänelle, missä hän oli. Hän oli ollut liian usein matkoilla tuomarin kanssa ollakseen tuntematta tavaravaunuissa matkustamisen epämiellyttävyyttä. Buck avasi silmänsä ja ne kiiluivat vihasta, joka olisi sopinut ryövätylle kuninkaalle. Vieras hyppäsi tarttuakseen hänen kurkkuunsa, mutta sillä kertaa oli Buck häntä sukkelampi. Hänen leukapielensä pusertuivat miehen käden ympäri hellittämättä siitä, ennenkuin köysi vielä kerran oli tehnyt hänet tunnottomaksi.
"Yep saa toisinaan suonenvetokohtauksia," sanoi mies matkatavarain valvojalle, joka oli tullut sisään melun kuullessaan. "Isäntä on lähettänyt minut sen kanssa eläinlääkärille Friscoon", lisäsi hän huolellisesti piilottaen haavoitetun kätensä. "Luulee hänen voivan parantaa sen".
Pienessä, erään kapakan takana sijaitsevassa vajassa San Franciscon satamassa purki sittemmin haavoitettu vieras kaikessa hiljaisuudessa itseksensä ajatuksiansa tämän yöllisen matkan johdosta.
"Minun saamiseni on kaikkiaan viisikymmentä dollaria", mutisi hän, "mutta tuhannestakaan en tekisi sitä toista kertaa".
Hänen kätensä oli kiedottu veriseen nenäliinaan ja oikea housunlahkeensa tahriintunut polvista aina alas asti.
"Kuinka paljon sai toinen?" kysyi kapakoitsija.
"Sata", oli vastaus. "Ei tahtonut, Jumala minua auttakoon, ottaa senttiäkään vähempää."
"Yhteensä sataviisikymmentä", laski kapakoitsija. "Mutta sen arvoinen se on, siitä panen pääni pantiksi".
Mies avasi verisen nenäliinan ja katseli vahingoittunutta kättään. "Kunhan en vaan saisi vesikauhua..."