14
Etelämeren kieltä
Kun lukuisat valkoiset miehet harjoittavat kauppaa laajoilla alueilla asuvien villien keskuudessa, joilla on satoja kieliä ja murteita, on luonnollista, että kaupankävijät keksivät aivan uuden kielen, mikä tosin ei ole tieteellistä tekoa, mutta millä hyvin tulee toimeen. Niin tekivät kauppamiehet keksiessään chinook-kielen Brittiläisessä Columbiassa, Alaskassa ja Luoteis-territoriossa; samalla tavalla kroo-kielen Afrikassa, pigeon-englannin Kaukoidässä ja sen kieliopittoman kielen, mitä käytetään Etelämeren länsiosissa. Viimeksimainittua kieltä on usein sanottu pigeon-englanniksi, mutta se ei ole sitä. Monessa tapauksessa näiden kahden kielen välillä vallitsee täydellinen eroavaisuus.
Ne valkoiset miehet, jotka ensimmäisinä rohkenivat matkailla Melanesiassa sen löydön jälkeen, loivat Etelämeren kielen — kalastajat, santelipuunostajat, helmenpyydystäjät ja työmiestenvärvääjät. Esimerkiksi Salomonin saarilla puhutaan pariakymmentä kieltä ja murretta. Poloinen se kauppamies, joka koettaa oppia ne kaikki! Sillä lähimmällä saariryhmällä hän tapaa taas parikymmentä uutta, tuntematonta kieltä. Oli välttämätöntä keksiä yhteiskieli niin yksinkertainen, että lapsikin sen helposti oppi, ja niin rajoitettu sanastoltaan kuin niiden villien äly, joille se oli tarkoitettu. Kauppamiehet eivät kuitenkaan saaneet sitä aikaan varta vasten tekemällä. Etelämerenkin kieli, jota hyvällä syyllä voisi sanoa "melska-englanniksi", on kehityksen ja olosuhteiden tuote. Määrättyä toimintaa varten tarvitaan määrätty elin, ja melanesialaisen yhteiskielen tarve oli olemassa ennen kielen keksimistä. Sen syntyminen oli aivan sattumanvarainen, mutta samalla kertaa välttämätön.
Niukkasanaisessa kielessä täytyy jokaista sanaa käyttää hyvin monisanaisesti. Niin on esimerkiksi fella'-sanan laita, mikä on väännös toveria ja miestä merkitsevästä englannin fellow-sanasta. Sitä käytetään alituisesti jok'ainoassa mahdollisessa yhteydessä. Toinen ylenpalttisesti viljelty sana on belong: kuulua jollekin, johonkin; olla jonkun, jonkin.
Mikään ei ole yksinään. Jok'ainoa seikka on jonkin muun yhteydessä. Tarkoitettu esine tai asia, jolla ei ole omaa kielellistä vastinetta, ilmaistaan sen sukulaisesineillä tai -asioilla. Alkeellisen sanaston nojassa ovat vain alkeelliset ilmaisut mahdollisia. Niinpä saattaa kuulla alkuasukkaan sanovan, että "sade olla pysähtynyt", kun parhaillaan sataa, sen tähden, että hän tarkoittaa: sade on pysähtynyt paikoilleen.
Kai-kai on polynesialainen sana, mikä merkitsee ravintoa, ruokaa ja syömistä.
"Mennä ulos ja mennä" on tavallisimpia sanontatapoja. Jos salomoninsaarelaista merimiestä käsketään lyömään väkipyörä suurpuomiin, jotta tämä pysyisi paikoillaan, sanotaan: "Fella' iso puomi mennä ulos ja mennä liika paljo." Jos sikäläinen matruusi pyytää maihinpääsylupaa, hän sanoo haluavansa "mennä ulos ja mennä". Ja jos hänellä on meritauti, hän ilmoittaa sen sanomalla: "Minu maha mennä ulos ja mennä liika paljo."
Too much — liian paljon — ei lainkaan merkitse liikamäärää. Se on vain tavallinen superlatiivi-ilmaisu. Jos joltakulta alkuasukkaalta kysyy, pitkäkö matka on siihen tai siihen kylään, hän saattaa vastata joko: "Heti täällä" — tahi myöskin: "Pitkä tie, pieni pala" — tahi: "Pitkä tie, iso pala" — tahi: "Pitkä tie, liika paljo." Mutta viimeksimainittu ei merkitse, että kylään muka olisi mahdoton taival, vaan että sinne on erittäin paljon matkaa, enemmän kuin "pitkä tie, iso pala".
Mary merkitsee naista. Jokainen nainen on Mary. Jokaista naista sanotaan Maryksi. Epäilemättä jonkun saaristoon ensimmäisinä saapuneen seikkailijan päähän on pistänyt sanoa jotakuta alkuasukasnaista Maryksi — ja varmasti on moni muukin Etelämeren kielen sana samanlaista alkuperää. Kaikki valkoiset miehet olivat merimiehiä, ja niin joutuivat villien kieleen sellaiset sananparret kuin "tehdä haaveri" ja "laulaa julki". Viimeksimainittu merkitsee sekä kovaa huutamista että tavallista puhumista. Alkuasukaskristitty ei ajattele, että Jumala huusi Aatamia paratiisissa hänen ajatuksenjuoksunsa mukaan Jumala "lauloi julki" Aatamille.