Mutta silloin tapahtui jälleen käsittämätöntä ja selittämätöntä. Ennenkuin Roscoe ennätti saapua, saapui muuan toinen mies. Amerikkalainen sheriffi. Hän naulasi kuulutuksen Snarkin uljaaseen suurmastoon, niin että kaikki laiturilla olijat saattoivat lukea, että Snark oli takavarikoitu. Sheriffi jätti paikalle pienen miehen, jonka piti ottaa alus haltuunsa, ja meni sitten matkoihinsa. Minulla ei ollut enää minkäänlaisia oikeuksia Snarkiin ja sen mainioon keulaan. Vastatullut pikku ukko oli nyt aluksen herra ja valtias, ja minulle ilmoitettiin, että minun oli maksettava hänelle kolme dollaria päivältä siitä, että hän oli sen herrana ja valtiaana. Sain myöskin tietää aluksen takavarikkoon panettajan nimen. Se oli Seller. Olin velkaa miehelle kaksisataakolmekymmentäkaksi dollaria. Hänen käyttäytymisensä oli totisesti aivan hänen nimensä mukaista. Seller! Herran nimessä! Seller — kamasaksa!
Mutta kuka kumma oli Seller? Selailin läpi shekkikirjani ja havaitsin eräästä, että olin pari viikkoa sitten kirjoittanut miehelle viidensadan dollarin shekin. Mutta shekkikirjat osoittivat, että niiden monien kuukausien kuluessa, mitkä rakentamista oli kestänyt, olin maksanut hänelle useita tuhansia dollareita. Mistä ihmeestä johtui, ettei hän ollut koettanut periä kurjaa pikku saatavaansa, vaan panetti Snarkin takavarikkoon? Tunnustelin taskujani ja löysin eräästä shekkikirjan, leimasimen ja kynän, toisesta rahani. Olihan minulla millä suorittaa vaikka kaksi-kolmekymmentä moista velkaa kuin hänen — miksei hän ollut antanut minulle tilaisuutta siihen? Mahdotonta keksiä minkäänlaista selitystä; se oli taas aivan yksinkertaisesti vain käsittämätöntä ja selittämätöntä.
Kaiken kukkuraksi alus oli takavarikoitu myöhään lauantai-iltapäivällä, ja vaikka kohta lähetin lakimiehiä ja asiamiehiä kiertämään kautta Oaklandin ja San Franciscon, oli mahdotonta saada käsiinsä yhdysvaltalaista tuomaria tai yhdysvaltalaista sheriffiä tai mr Selleriä tai mr Sellerin asianajajaa — ylimalkaan ketään. Kaikki olivat matkustaneet sunnuntaipäiväksi pois kaupungista. Ja niin ei tullut mitään Snarkin lähdöstä kello yksitoista sunnuntaina. Se pikku ukko hoiti valppaasti tehtäväänsä ja sanoi: Ei! Ja Charmian ja minä kävelimme laiturilla ja lohduttelimme itseämme Snarkin merkillisellä keulalla ja ajattelimme kaikkia niitä tuulia ja pyörremyrskyjä, joita se tulisi uljaasti uhmaamaan.
"Poroporvarin elkeitä!" sanoin Charmianille puhellessamme Selleristä ja hänen menettelystään. "Se kurja raukka kai pelkää, ettei saa saatavaansa ennen lähtöämme. Mutta mitä siitä! Kun olemme päässeet täältä meren ulapalle, ovat kaikki vastuksemme ja harmimme lopussa."
Ja vihdoin viimein lähdimme purjehtimaan tiistaiaamuna huhtikuun 23:ntena päivänä 1907. Lähtö luontui oikein kurjasti, se minun on tunnustettava. Meidän piti nostaa ankkuri käsin sen tähden, että voimansiirtäjä oli tuhoutunut. Ja kaikki, mitä oli jäljellä seitsenkymmenhevosvoimaisesta koneestamme, oli pinottu painolastiksi Snarkin pohjalle. Mutta mitäs siitä! Saattoihan kaiken korjata Honolulussa — ja ajatelkaahan, miten mainio aluksemme oli muuten! Oli tosin totta, että suurveneen moottori ei tahtonut lähteä käyntiin ja että pelastusvene vuoti kuin seula — mutta nehän olivat vain Snarkin lisälaitteita eivätkä itse alus. Siihen kuuluivat vedenpitävät kammiot, vahvat oksattomat laudat, kylpyhuoneen sisällys — ne muodostivat Snarkin ja ennen kaikkea jalo myrskyjä uhmaava keula.
Purjehdimme Golden Gaten läpi ja suuntasimme matkamme etelään, kohti sitä Tyynen meren aluetta, missä saatoimme toivoa tapaavamme koillispasaatin. Ja ykskaks alkoi tapahtua jos jotakin. Olin laskenut, että nuoriso olisi erikoisesti omansa sellaiselle retkelle kuin kaukomatkamme Snarkilla, ja olin ottanut sen tähden mukaamme kolme nuorukaista — koneenkäyttäjän, kokin ja kajuuttapojan. Laskelmani petti ainoastaan kahdelta kolmasosalta. Minulta oli unohtunut se, että nuoriso voi sairastaa meritautia, ja kokkimme ja kajuuttapoikamme joutuivat sen uhreiksi. Heidän piti kohta mennä makuulle, eikä heistä ollut mihinkään viikkokauteen. Sanotusta saattaa ymmärtää, ettemme voineet saada lämmintä ruokaa kuten meidän oli määrä saada ja ettei kannen alla vallinnut sellainen puhtaus ja järjestys kuin olimme toivoneet. Mutta se ei oikeastaan merkinnyt paljoa, koska äkkiä teimme sellaisen havainnon, että appelsiinilaatikkomme oli varmasti joskus paleltunut, että omenamme olivat homeessa ja pahentuneita, että iso korillinen kaaleja, mitkä varmasti olivat olleet pilaantuneita ennen kuin ne lähetettiin meille, heti piti heittää mereen, että porkkanoille oli valeltu lamppuöljyä ja että lanttumme olivat puisevia ja punajuuremme mätiä. Lisäksi puumme eivät ottaneet palaakseen, ja hiilemme oli toimitettu meille lahoissa perunasäkeissä, niin että niitä oli valunut pitkin koko kantta ja huuhtoutui pyykateista mereen. Mutta nehän olivat pelkkiä sivuseikkoja. Alus sitä vastoin — niin, sehän oli all right, vai kuinka?… Kuljin pitkin kantta ja minuutissa laskin kokonaista neljätoista oksaa kauniissa laudoissa, mitkä olin erikoisesti tilannut Puget Soundista, jotta ne olisivat oksattomia. Ja kansi vuoti, se vuoti oikein perusteellisesti. Vesi valui sen läpi niin, että Roscoen täytyi paeta vuoteestaan; se pilasi konehuoneen työkalut ja aiheutti suuria tuhoja keittiömme varastoissa. Myöskin Snarkin kyljet vuotivat, ja sen pohja vuoti, ja meidän täytyi pumpata joka päivä vettä aluksesta pitääksemme sen tyhjänä. Keittiön lattia on pari jalkaa korkeammalla kuin Snarkin sisäpohja, ja kumminkin olen seissyt samanlaisella lattialla — siepatakseni hiukan kylmää ruokaa — polvia myöten vedessä, mikä lainehti siellä neljän tunnin kuluttua viime pumppuamisesta.
Ja sitten — niin, ne mainiot vedenpitävät osastot, mitkä olivat kysyneet niin paljon aikaa ja rahaa, ne eivät kaiken kaikkiaan olleet lainkaan vedenpitäviä… Vesi seuloutui yhtä esteettömästi kuin ilma kammioista toiseen. Sitäpaitsi levisi perinnä sijaitsevasta osastosta voimakas bensiinin katku, mikä pani minut epäilemään, että jokin tai kenties useakin kuudesta säiliöstämme oli ratkennut vuotamaan. Säiliöt vuotavat, eivätkä ne ole ilmatiiviisti eristettyinä kammioissaan! Hullusti kävi myös kylpyhuoneellemme ja sen pumpuille ja hanoille ja venttiileille — se oli käyttökelvoton ennen kuin kului kahtakymmentä tuntia lähdöstämme. Paksut rautatangot murtuivat kohta, kun koetimme pumpata niillä. Kylpyhuone se ensimmäisenä muuttuikin hylyksi Snarkilla.
Kaikki rautaosat aluksella, olivatpa ne mistä tahansa peräisin, olivat pelkkää romua. Esimerkiksi koneen alusta — se tuli New Yorkista ja oli kelvoton. Niin ikään ankkurivintturi, mikä oli valmistettu San Franciscossa. Vihdoin havaittiin, että rikiin käytetty takorauta särkyi ensimmäisestä voimakkaasta hilauksesta. Takorautaa — Herran nimessä! — ja se murtui yhtä helposti kuin makaroni.
Suurpurjeen kahvelin joutsenkaula katkesi. Korvasimme sen suurpurjeen kahvelin sorpalla, ja sekin murtui ennen kuin olimme ennättäneet käyttää sitä viittätoista minuuttia. Ajatelkaa, että se oli otettu suurpurjeemme kahvelista, mihin meidän olisi pitänyt myrskyssä luottaa! Tällä haavaa Snarkin suurpurje on kuin murtunut siipi, sen jälkeen kuin sorppa on korvattu karkealla köytöksellä. Saammepa nähdä, onko Honolulussa rehellistä rautaa.
Ihmiset olivat pettäneet meitä ja lähettäneet meidät merelle seulassa. Mutta taivaan Herra rakastaa meitä varmasti, sillä meillä oli hyvä sää silloin, kun aloimme käsittää, että meidän oli pumpattava joka päivä pitääksemme aluksemme pinnalla ja että saatoimme luottaa enemmän puisen hammastikun kestävyyteen kuin aluksemme paksuimpaan rautaesineeseen. Kun nyt Snarkin lujarakenteisuus oli haihtunut savuna ilmaan, Charmian ja minä keskitimme kaiken uskomme verrattomaan keulaamme. Ei ollut mitään muuta mihin uskoa. Tiesimme, että kaikki muu oli käsittämätöntä ja selittämätöntä. Mutta kauniissa keulassa ei ainakaan ollut vikaa… Ja sitten meidän piti "panna piihin" erääksi illaksi. Se on sellainen temppu, millä alus vähennetyin, tarkoin määrätyin purjein pakotetaan pysymään paikoillaan keula kohti tuulta ja aaltoja. Silloin ei ole mitään tekemistä kannella, ruorissa ei tarvita ketään, tähystys on turhaa, kaikki voivat olla kannen alla, nukkua tai pelata whistiä.