Mc Coyn mielenmaltti oli murtumaton.
— Kyllä, kapteeni, vastasi hän huolettomalla äänellä, niinkuin olisi vastannut päivälliskutsuihin. — Seuraan teitä Mangarevaan.
Taasen kutsuttiin miehistö perään ja kapteeni puhui heille välikannen luukusta.
— Me olemme koettaneet päästä eteenpäin, mutta te näette itse, miten kuljetaan taaksepäin tässä kahden solmun virrassa. Tämä herra on Mc Coy, korkein virkamies ja kuvernööri Pitcairnilla; hän tahtoo seurata meitä Mangarevaan. Asema ei siitä päättäen ole vaarallinen. Hän ei tekisi tarjousta, jos hän luulisi menettävänsä henkensä. Olkoon tässä mikä tahansa vaara, hän jää vapaasta tahdostaan jakamaan sen kanssamme, emmekä mekään voi olla huonompia. Mitä sanotte Mangarevasta?
Tällä kertaa ei kuulunut mitään vastaansanomisia. Mc Coyn läsnäolo, varmuus ja rauha, joka tuntui säteilevän hänestä, oli tepsinyt. Nyt neuvoteltiin matalalla äänellä, ja se kävi nopeasti, sillä he olivat nähtävästi samaa mieltä heti alusta. He sysivät yhden joukostaan puhumaan kapteenille. Tämä urho oli hyvin itsetietoinen omasta ja toveriensa sankariudesta ja huusi säihkyvin silmin:
— Hitto vieköön, jos hän tahtoo, niin totta mekin. Miehistö mutisi hyväksymistä ja palasi etukannelle.
— Vain silmänräpäys, kapteeni, sanoi Mc Coy. — Minun pitää ensin käydä maissa.
Herra Konig seisoi kuin salaman lyömänä ja tuijotti Mc Coyhin, ikäänkuin tämä olisi ollut hullu.
— Käydä maissa! huusi kapteeni. — Mitä varten? Teiltä menee siihen kolme tuntia tuossa kanootissanne.
Mc Coy mitteli katseillaan välimatkaa saareen ja nyökkäsi myöntävästi.