Del Mar kumartui tarkastamaan käpälää.
"Niin, siitä lähtee irti koko varvas", hän virkkoi ottaen kynäveitsensä ja avaten sen terän. "Se käy silmänräpäyksessä, jos tahdotte auttaa minua."
Hän avasi häkin ja nosti Miksin ulos tarttuen tapansa mukaan kiinni niskanahasta. Koira potki ja vääntelehti, huitoi ilmaa sekä terveellä että loukkaantuneella etukäpälällään ja lisäsi siten vain tuskaansa.
"Pitäkää kiinni jalasta", Del Mar komensi. "Siihen ei mene sekuntiakaan."
Ja nopeasti se kävi. Kun Miksi, suunniltaan raivosta, oli jälleen häkissä, oli sillä yksi varvas vähemmän kuin maailmaan tullessaan. Verta vuoti runsaasti kovakouraisesti, mutta taitavasti suoritetun leikkauksen jälkeen. Ja koira makasi haavaa nuoleksien. Sitä vaivasivat aavistukset kauheasta kohtalosta, joka sitä odotti. Milloinkaan sitä ei ollut näin pahoin kohdeltu. Vankeus häkissä kävi pelottavammaksi, kun siihen liittyi uhkaavan satimen aavistus. Niin, se oli jo satimessa, se oli avuton, ja kaikkein pahimmin oli käynyt hovimestarin, jonka nähtävästi oli nielaissut tyhjyys, kuten Meringen, Eugénien, Salomonin saaret, Makambon, Australian ja Mary Turnerin.
Äkkiä kuului jostakin kaukaa hirmuista melua, mikä sai Miksin pörhistämään karvansa ja höristämään korviaan uutta onnettomuutta aavistaen. Se oli monien koirien sekavaa haukkumista, nalkutusta ja ulvontaa.
"Hyi hitto, nyt siellä ovat ne kirotut temppuilijakoirat. Pitäisi laissa kieltää näyttämästä koiratemppuja. Se on sopimatonta", sanoi eräs asemamies toverilleen.
"Se on Petersonin joukko", sanoi toinen. "Olin palvelusvuorolla, kun hän viime viikolla tuli. Yksi niistä oli kuollut, ja minusta näytti, että se oli piesty kuoliaaksi. Peterson oli varmaankin lähtöpaikassa antanut sille selkään, ja sitten se oli lähetetty matkaan muiden mukana ja sai kuolla tavaravaunuun."
Melu kasvoi, kun koirat kuormavaunuista siirrettiin työntökärryihin. Kun kärryt pysähtyivät Miksin kohdalle, se näki niissä korkean kasan koiranhäkkejä. Siinä oli kolmekymmentäviisi koiraa, useimmat sekarotuisia, ja kaikki osoittivat selvästi olevansa kaikkea muuta kuin iloisia. Jotkut ulvoivat, toiset vinkuivat, toiset murisivat ja näyttivät hampaitaan säleiden välitse, toiset pysyivät hiljaa tylsän epätoivoisina. Jotkut nuolivat ja hoitelivat kipeitä jalkojaan. Pienempiä siivoja koiria oli ahdettu kaksi ja kolmekin häkkiin, joka oli yhtä varten. Puoli tusinaa vinttikoiria oli hiukan isommassa häkissä, joka oli niille kuitenkin aivan liian pieni.
"Nuo koirat ovat niitä, jotka hyppäävät", sanoi ensimmäinen asemamies.
"Katso, miten ne on ahdettu pieneen häkkiin. Peterson ei tahdo maksaa
liian monesta kollista. Ne tarvitsisivat kaksi kertaa enemmän tilaa.
Matkat kaupungista toiseen ovat niille ikuista helvettiä."