Kun Circling-veljesten iso sirkus eräänä kovana talvena joutui velkojien käsiin, otti Collins hevoset ja muut eläimet täysihoitoon ja ansaitsi viisitoistatuhatta dollaria viidessä kuukaudessa. Huutokaupan edellä hän panttasi kaikki, mitä omisti, lunasti opetetut hevoset ja ponit, kirahviperheen ja temppuja tekevät elefantit, ja kuuden kuukauden kuluttua hän oli myynyt ne kaikki tyynni — paitsi pientä Repeater-nimistä ponia, joka teki kuperkeikkoja ilmassa — voittaen jälleen viisitoistatuhatta dollaria. Repeaterin hän myi monta kuukautta myöhemmin saaden puhdasta voittoa kaksituhatta dollaria. Cirling-veljesten vararikko olikin Harris Collinsin taitavin liiketemppu, mutta hän sai lisäksi huomattavat vuositulot laitoksestaan ja antaessaan eläinten talvisin esiintyä Hippodromin näytännöissä hän jakoi tulot eläinten omistajien kanssa, ja vuokratessaan niitä elokuvateattereihin hän useimmiten pisti koko voiton omaan taskuunsa.
Koko maan eläintenkesyttäjät tunnustivat, että Collins ei ollut ainoastaan rikkain heidän ammatissaan, vaan suorastaan eläintenkesyttäjäin kuningas ja rohkein mies, mikä milloinkaan oli pedon häkkiin astunut. Ja ne, jotka olivat nähneet hänet työssä, olivat yksimielisiä siitä, ettei hänellä ollut sydäntä. Mutta hänen vaimonsa ja lapsensa ja läheisimmät tuttavansa ajattelivat toisin. Koska he eivät olleet nähneet häntä kesytystyössä, he uskoivat, ettei ollut olemassakaan toista niin helläsydämistä ja tunteikasta miestä. Hänen äänensä oli hillitty, hänen liikkeensä pehmeät, hänellä oli kovin lempeät mielipiteet maailmasta, uskonnosta ja politiikasta. Ystävällinen sana sai hänet sulamaan. Hän ei voinut kieltää, kun häneltä jotakin pyydettiin. Hän avusti kaikkia paikkakunnan hyväntekeväisyyslaitoksia ja oli kokonaisen viikon aivan masennuksissaan, kun "Titanic" upposi. Ja kuitenkin hänen virkaveljensä tunnustivat hänen olevan heistä kaikkein tarmokkain ja pelottomin. Mutta eniten hän pelkäsikin sitä, että hänen kookas ja jykevä vaimonsa lennättäisi päivällispöydässä kuuman liemilautasen vasten hänen kasvojaan. Se oli tapahtunut kahdesti heidän naimisissaolonsa aikana. Huolimatta siitä, että vaimo jälleen voisi sen tehdä, mies rakasti häntä todella, kuten hän rakasti seitsemää lastaan, joille hänen mielestään ei mikään ollut liian hyvää tai liian kallista.
Niin hellästi hän heitä rakasti, ettei hän alun pitäen antanut neljän poikansa nähdä isäänsä työssä, vaan antoi heidän valita vähemmän raa'at työalat itselleen. John, vanhin joukosta, joka oli opiskellut Yalen yliopistossa, oli antautunut kirjailijaksi, ajeli joutohetkinään omalla autolla ja vietti muutenkin rikkaan nuoren miehen elämää Newhavenissa. Harold ja Frederich olivat miljoonamiesten poikien korkeakoulussa Pennsylvaniassa, ja nuorin, Clarence, kävi vielä alkeiskoulua Massachusettsissa ja oli epätietoinen, rupeaisiko lääkäriksi vai lentäjäksi. Kolme tyttöä, joista kaksi oli kaksosia, kasvatettiin hienoiksi naisiksi. Elsien valmistautui juuri erotutkintoon Vassariopistosta, ja Mary ja Madeline opiskelivat hienonhienossa tyttökoulussa päästäkseen samaan oppilaitokseen. Tämä kaikki maksoi rahaa, jota Harris Collins ei säästellyt, mutta se pakotti hänet kiristämään yhä suurempia voittoja kesytyslaitoksestaan. Hänen täytyi tehdä työtä entistä kovemmin, vaikkei hänen vaimollaan ja neljällä pojallaan ja kolmella tyttärellään ollut aavistustakaan siitä, että hän ollenkaan työskenteli. He luulottelivat itselleen, että hän vain valvoi ja johti kaikkea, ja olisivat hämmästyneet hirmuisesti, jos olisivat saaneet nähdä hänen solmuruoskalla pieksävän yhteen menoon neljäkymmentä sekarotuista koiraa, jotka opetuksen aikana olivat käyneet villeiksi ja hillittömiksi.
Apulaiset tekivät suuren osan työstä, mutta Harris Collinsin oli aina opetettava, mitä heidän tuli tehdä ja kuinka heidän piti menetellä, ja aina kun tärkeimmät eläimet olivat kyseessä, hän suoritti itse työn. Hän otti apulaisensa melkein aina ojennuslaitoksista, ja hän valitsi ne varmalla ihmistuntemuksella. Itsehillintää, älyä ja kylmäverisyyttä hän heiltä vaati, ja niihin yhtyi luonnollisesti usein julmuus. Tulinen veri, jalot intohimot ja tunteikkuus olivat ominaisuuksia, jotka eivät sopineet hänen liikeyritykseensä, ja Cedarwildin kesytyslaitos oli liikeyritys alusta loppuun. Sanalla sanoen, Harris Collins oli tuottanut eläimille enemmän tuskaa kuin koko kristikunnan kaikki laboratoriot yhteensä.
Ja tähän eläinhelvettiin Miksi oli nyt laskeutunut — vaikka hänen matkansa sinne oli käynyt aivan tasaista tietä, kolmetuhatta viisisataa mailia samassa häkissä, jonne hänet oli ajettu New Washington hotellissa Seattlessa. Koko matkalla se ei ollut kertaakaan päässyt ulos häkistä, ja se oli sekä likainen että alakuloinen. Sen vankan terveyden tähden käpälä parani. Mutta se oli kovin likainen ja täynnä kirppuja.
Cedarwild ei näyttänyt ollenkaan helvetiltä. Sametinpehmeitä ruohokenttiä, hiekoitettuja käytäviä ja ajoteitä ja kukkapenkereitä oli rakennusryhmän edessä. Rakennukset olivat pitkiä ja matalia, jotkut puusta, toiset sementistä. Mutta Miksiä ei ottanutkaan vastaan Harris Collins, joka sillä hetkellä istui yksityiskonttorissaan Harry Del Marin viimeinen sähkösanoma edessään pöydällä ja kirjoitti sihteerilleen määräystä, että hän tiedustelisi rautatiekonttorista, minne oli hävinnyt koira, jonka eräs Harry Del Mar niminen henkilö oli häkkiin suljettuna lähettänyt Seattlesta Cedarwildiin. — Kahdeksantoistavuotias nuorukainen, jolla oli vaaleansiniset silmät, otti Miksin vastaan. Hän kirjoitti kuitin tuojille ja kantoi häkin sementtihuoneeseen, missä oli kalteva lattia ja missä tuoksui aivan kemiallisen puhtaalta.
Miksi katseli uteliaana ympäristöä, mutta ei pitänyt nuorukaisesta, joka kääri ylös hihansa ja sitoi ison vahakankaisen esiliinan eteensä, ennenkuin avasi häkin. Miksi juoksi ulos ja kulki horjuen jaloillaan, jotka eivät olleet kävelleet moneen päivään. Tuo kaksijalkainen jumala oli mielenkiintoinen. Hän oli yhtä kylmä kuin sementtilattia ja täsmällinen kuin kone. Juuri koneen tavoin hän menetteli, kun hän pesi, desinfioi ja hankasi Miksiä. Sillä Harris Collins oli äärimmäisen tieteellinen ja antiseptinen eläinten hoidossa, ja Miksi puhdistettiin tieteellisesti, ilman tahallista julmuutta, mutta myös ilman vähintäkään hellyyttä tai edes varovaisuutta.
Koira ei tietysti käsittänyt mitään. Kaiken sen perustalla, mitä se tähän mennessä oli saanut kokea, täytyi otaksua, että tämä kolkko sementtihuone ja rohdoksien haju tiesi elämän viimeistä kärsimystä ja että tuo nuori jumala syöksisi sen siihen pimeyteen, mikä oli niellyt kaiken sille tutun ja rakkaan. Sen Miksi ainakin varmasti tiesi, että tämä kaikki oli pahaenteistä ja hirvittävän kummallista. Se alistui siihen, että nuori jumala tarttui sen niskaan, sitten kun kaulanauha oli poistettu, mutta kun vesiruisku ohjattiin sitä kohti, tuntui siitä ilkeältä, ja se vastusteli. Nuorukainen, joka työskenteli vain saatujen ohjeiden mukaan, tarttui koiraa tanakasti niskanahkaan ja nosti sen koholle samalla ohjaten veden voimaa. Miksi harasi vastaan, mutta sai vain lisää vettä, kunnes läähätti avuttomana ja henkeään haukkoen.
Sitten se ei enää vastustellut, ja se pestiin ja huuhdottiin käyttäen suihkua, suurta kovaa harjaa ja runsaasti karbolisaippuaa, jonka vaahto tunkeutui pistäen silmiin ja kuonoon nostaen vedet silmiin ja pannen aivastelemaan. Peläten, että pahin voi sattua millä hetkellä tahansa, mutta nyt tuntien, ettei nuorukainen tahtonut tehdä sille pahaa eikä hyvää, Miksi alistui kaikkeen vastaanponnistelematta, kunnes se, puhtaana ja siistinä, viskattiin mukavaan ja hauskaan komeroon, minne se heti nukahti ja unohdettiin toistaiseksi. Rakennus oli sairashuone ja eristysosasto, ja siellä Miksi vietti viikon, jolla ajalla siinä ei ilmennyt mitään tarttuvia tauteja eikä sille tapahtunut mitään muuta, kuin että se sai hyvää ruokaa määräaikoina ja puhdasta juomavettä eikä tavannut ainoatakaan toista elävää olentoa kuin sen nuoren jumalan, joka hoiti sitä täsmällisesti kuin kone.
Miksi ei ollut vielä nähnyt Harris Collinsia, mutta se kuuli usein hänen äänensä kauempaa. Se ei ollut äänekäs, mutta käskevä se oli. Miksi tiesi kohta äänen kuultuaan, että sen omistaja oli korkea-arvoinen jumala. Ainoastaan hyvin korkea jumala, muiden jumalien hallitsija, voi olla niin käskevä. Siinä äänessä oli tahtoa ja varmuutta. Kuka tahansa olisi sen tajunnut yhtä hyvin kuin Miksikin. Ja jokainen koira olisi ymmärtänyt, ettei tuossa äänessä ollut ollenkaan rakkautta eikä jumalassa tuon äänen takana mitään puoleensavetävää, mitään, mikä lämmitti sydäntä ja oli palvonnan arvoista.