"Tiedätkö, mitä se osaa?" hän kysyi.
Nuorukainen pudisti päätään.
"Harry oli viisas mies", jatkoi Collins, puhuen näköjään nuorelle jumalalle, mutta itse asiassa itselleen, sillä hänellä oli tapana ajatella ääneen. "Hän oli aivan ihastunut tähän koiraan. Mutta mitä se osaa tehdä? Siinäpä kysymys. Harry on kuollut. Emmekä me tiedä, mitä koira osaa. — Laske se irti."
Vapaaksi päästyään Miksi tarkasti ylijumalaa ja odotti, mitä tapahtuisi. Karhun tuskanhuuto areenan toiselta puolen osoitti, mitä sillä oli odotettavissa.
"Tänne", sanoi Collins kylmällä, soinnuttomalla äänellä.
Miksi tuli ja seisahtui aivan hänen eteensä.
"Pane maata."
Miksi laskeutui maahan, mutta hitaasti ja vastahakoisesti.
"Perkeleen rotukoira!" sähisi Collins. "Etkö tahdo liikutella kinttujasi? Kyllä sinut parannamme. — Nouse! — Pane maata! — Nouse! — Pane maata! — Nouse!"
"Se ymmärtää ainakin englantia", sanoi Collins. "Tahdon nähdä, osaako se tehdä kaksoiskuperkeikan — sehän on kaikkien koiranopettajien rakkain unelma. — Koetetaan. Nuora kaulaan. — Tule tänne, Jimmy, ja sido sen takaruumis."