"Ne molemmat äkäpussit viihtyvät parhaiten yhdessä", hän sanoi. "Ja se tekee niille hyvää. Se antaa niille jotakin, minkä vuoksi elää, ja se on terveellistä. Mutta pankaa mieleenne, että jonakin kauniina päivänä apina antaa ystävälleen salaiskun, ja silloin niiden ystävyys saa kamalan lopun."
Tämä ennustus toteutui puoleksi, sillä vaikkakaan apina ei asettunut Miksiä vastaan, tuli kuitenkin päivä, jolloin niiden ystävyys todellakin sai kauhean lopun.
"Hylkeet ovat aivan liian viisaita", Collins sanoi eräänä päivänä pannessaan toimeen tilapäisnäytäntöä muutamille oppilailleen. "Niille täytyy heittää kaloja, kun ne tekevät temppujaan, muutoin ne äkääntyvät, eikä siitä tule koskaan loppua. Mutta ei voi saada paljoa aikaan heittelemällä koirille makeisia, vaikkakin voi saada nuoren opettamattoman sian auttavasti temppuilemaan, jos pitää ruokapullon hihaansa kätkettynä.
"Vain ajattelemalla pääsette johonkin. Luuletteko saavanne vinttikoirat hyppäämään lupaamalla niille lihaviipaleen? Piiska ne panee hyppimään. Katsokaa Billy Greeniä. Hänellä ei ole muuta keinoa opettaessaan tuolle koiralle sen temppua. Ei sitä voi hyväilyillä siihen saada. Eikä lahjomallakaan. On ainoastaan yksi keino, ja se on pakko."
Billy Green harjoitti parastaikaa pientä kiharavillaista koiraa, jonka rotua oli mahdoton tietää. Hän saavutti aina menestystä näytännöissä vetämällä taskustaan pienen koiran ja antamalla sen tehdä tempun, jota hän nyt juuri harjoitti. Edellinen koira oli katkaissut selkänsä ja kuollut, ja hänellä oli nyt uusi harjoitettavanaan. Hän otti tuota pikkupoloista takajaloista ja heitti sen ilmaan, missä sen tuli tehdä kuperkeikka ja pudota sitten alas pää edellä, tavata etukäpälillään Billyn käsi ja pysytellä siinä ruumis ja takajalat ilmassa. Yhä uudelleen Billy kumartui alas, tarttui sen takajalkoihin ja heitti sen ilmaan. Pelosta jäykkänä koira ponnisteli turhaan oppiakseen tempun. Kerran toisensa jälkeen se menetti tasapainonsa. Väliin se putosi kuin riepu Billyn kämmenelle, väliin se oli vähällä pudota maahan, ja kerran se putosikin, putosi niin kovasti kyljelleen, että saattoi tuskin hengittää. Opettaja kuivasi rauhallisesti hien kasvoiltaan ja sysi sitä sitten jalallaan, kunnes se horjuen nousi jaloilleen.
"Ainoakaan koira ei opi tuota temppua, jos sille lupaa ruokaa", Collins jatkoi. "Yhtä vähän kuin ainoakaan koira oppii kulkemaan etujaloillaan, ellei keppi ole sitä tuhat kertaa pakottanut nostamaan takajalkoja ilmaan. Mutta tuo temppu … se miellyttää aina, etenkin naisia. Onhan se niin ihastuttavan sukkela ja herttainen. Ajatelkaa, se vedetään esiin rakkaan isäntänsä taskusta, ja se luottaa häneen niin, että antaa heittää itsensä ylös ilmaan. Luottaa? Sepä hittoa. Tuo mies on pelotellut sen pahanpäiväiseksi — siinä kaikki.
"Mutta jos silloin tällöin ottaa jotakin hyvää taskustaan ja antaa eläimen maistella sitä, on yleisö mielissään. Muuta hyötyä siitä ei olekaan, mutta hyvä niinkin. Yleisö tahtoo mielellään uskoa, että eläimet huvikseen tekevät temppujaan, että niitä hemmotellaan ja että ne rakastavat herrojaan yli kaiken. Mutta Herra meitä armahtakoon — ja meidän ruokakorttejamme, jos yleisö saisi katsahtaa kulissien taa. Opetettujen eläinten näytteleminen kiellettäisiin heti paikalla, ja me saisimme ryhtyä uutta tointa etsimään.
"Niin, ja hirveän paljon julmuuksia tapahtuu areenalla, aivan yleisön silmien edessä. Pahin veijari siinä suhteessa oli Lottie. Hänellä oli joukko opetettuja kissoja. Hän hyväili niitä intohimoisesti yleisön nähden, etenkin, jos niiden temput eivät onnistuneet. Mitä hän tekikään? Hän otti kissan syliinsä ja suuteli sitä. Ja kun hän laski sen jälleen alas, se teki temppunsa aivan virheettömästi, ja tyhmä yleisö taputti mielettömästi ihaillen hänen osoittamaansa hyvyyttä ja lempeyttä. Oliko hän tosiaankin suudellut kissaa? Sanonpa teille mitä hän teki. Hän puri sitä kuonoon.
"Eleanor Pavalo oppi Lottielta tämän tempun ja käytti sitä kääpiökoiriaan opettaessaan. Moni koira tekee areenalla työtä nauloja kaulanauhassaan, ja taitava mies voi nipistää koiraa kuonoon ainoankaan katsojan sitä huomaamatta. Ainoastaan pelko vaikuttaa eläimiin.
"Muistakaa kapteeni Robertsia ja hänen suuria tanskalaisia doggejaan. Ne eivät olleet puhdasrotuisia. Ne olivat kaksi kertaa täällä hoidettavana. Niiden joukossa tohti kulkea vain patukka kädessä. Ne repivät minulta erään meksikolaisen pojan, oikein ilkeän nulikan. Ne saivat hänet kaadetuksi ja olivat melkein syödä hänet. Lääkärit pistelivät häntä yli neljäänkymmeneen eri kohtaan ja pumppusivat hänet täyteen Pasteurin vesikauhuseerumia. Hän tulee aina nilkuttamaan oikeaa jalkaansa sen koiramellakan jälkeen. Ne olivat oikeita hirviöitä. Mutta kapteeni Roberts otettiin vastaan raikuvin kättentaputuksin joka kerta, kun esirippu nousi. Koko koiraparvi hyökkäsi häntä vastaan, ja näytti siltä, kuin ne olisivat olleet hyvin ihastuneita häneen. Olivatko ne todella? Ei, ne vihasivat häntä. Näin hänen täällä Cedarwildissä menevän niiden häkkiin patukka kädessä ja pieksävän jokaisen ilman erotusta henkihieveriin. Eivät ne häntä rakastaneet. Anis oli hänen houkutuskeinonsa. Hän pirskotti anisöljyä pieniin lihapalasiin ja pisti ne taskuunsa. Tuo temppu ei olisi tehnyt mitään vaikutusta yleisöön, elleivät koirat olisi olleet niin hirveän isoja. Jos ne olisivat olleet vain tavallisia koiria, kaikki olisi näyttänyt hyvin typerältä. Eivätkä ne tehneet temppujaan aniksen tähden. Kapteeni Robertsin pamppu pani ne liikkeelle. Häntä ei ollut hyvä suututtaa.