Harris Collins pudisti päätään.
"Mitä te tarkoitatte? Mikä on teidän ajatuksenne?" kyseli mies kiihkeänä.
"Ne elävät vielä monta vuotta", selitti Collins. "Jos ostatte uudet leijonat, on aina vaara tarjona, ettette onnistukaan niiden opettamisessa. Ja voitte aivan hyvin jatkaa numeron esittämistä vanhoillakin. Teidän tulee vain seurata minun neuvoani."
Eläintenkesyttäjä vaikeni, ja leijonien omistaja avasi suunsa jotakin sanoakseen.
"Se maksaa teille", Collins jatkoi aivan tyynenä, "sanokaamme kolmesataa dollaria".
"Neuvoko ainoastaan?" kysyi toinen.
"Neuvo, josta teillä on hyötyä, sen takaan. Mitä saisitte maksaa kolmesta uudesta leijonasta? Paljon enemmän kuin kolmesataa. Ja se on mitä yksinkertaisin keino. Sanon sen teille kahdella sanalla, siis sataviisikymmentä dollaria sanasta."
"Se on liian kallista minulle", toinen väitti. "Minun täytyy elää työlläni."
"Niin täytyy minunkin. Sitä varten minä olen täällä. Minä olen erikoistuntija, ja te saatte maksaa sen mukaan. Te tulette noloksi kuin pannukakku, kun sanon sen, niin yksinkertainen se on, enkä voi käsittää, ettette ole sitä jo huomannut."
"Entä jos se ei autakaan?"