Hetkistä myöhemmin mies kuiskasi vaimolleen puuhaillessaan vielä näyttämöllä koirien kanssa: "Minä ajattelen sitä koiraa. Kyllä minä sen vielä kynin."
Kun esirippu oli laskenut ja koirat oli viety takaisin huoneeseensa, Wilton Davis meni etsimään Miksiä. Sen sijaan että olisi maannut jossakin nurkassa, Miksi seisoi vahtimestarin jalkojen välissä yhä vavisten pahoinpitelyn jälkeen ja valmiina taistelemaan yhtä äkäisesti kuin äskenkin, jos joku siihen kajoaisi. Davis tapasi laulaja- ja tanssiparin. Nainen itki kiukusta, mies oli katkera ja ivallinen.
"Kyllä te olette mainio koirataiteilija", hän sanoi ärsyttäen. "Mutta saatte te sen maksaakin."
"Älkää pistäkö nenäänne tänne, voitte saada selkäänne", vastasi Wilton Davis vihaisena ja heilautti rautatankoa kädessään. "Mutta jos välttämättä haluatte selkäänne, niin odottakaa, kunnes näytäntö on lopussa. Ensiksi minä kuitenkin pieksän tuon koiran. Tulkaa katsomaan. Saakelin rakki, miten minä olisin voinut aavistaa? Se on vastatullut. Kuinka minä tiesin, että se rupeaa ulisemaan, kun me esiripun takana järjestimme kohtausta?"
"Kylläpä te saitte aikaan helvetillisen melun", sanoi teatterinjohtaja Davisille, kun tämä Dick Bell kintereillään tuli Miksin luo, joka pörhisti niskakarvansa seisoessaan siinä vahtimestarin jalkojen välissä.
"Se ei ole vielä mitään verrattuna siihen, mitä nyt seuraa", sanoi Davis ja kohotti rautatankoa. "Aion lyödä sen kuoliaaksi, pieksää sen henkihieveriin. Odottakaa, niin saatte nähdä."
Miksi vastasi uhkaukseen murinalla, kyykistyi hypätäkseen eikä siirtänyt katsettaan rautatangosta.
"Sen te jätätte tekemättä", sanoi vahtimestari.
"Koira on minun", Davis selitti laillisen omistajan varmuudella.
"Mutta minulla on hieman tervettä järkeä", vastasi vahtimestari. "Lyökää sitä kertaakaan, niin näette, mitä saatte. Koirat ovat koiria, ja ihmiset ovat ihmisiä, mutta mikä te olette, sitä en, piru vie, osaa tarkalleen sanoa. Te ette saa lyödä tätä koiraa. Sehän on ensimmäisen kerran elämässään näyttämöllä oltuaan sitä ennen kaksi päivää nälissään ja janoissaan. — Kyllä minä tiedän, herra johtaja…"