"En", pudisti Daughtry päätään. "Tarkoitan, etten myy sitä millään hinnalla. Ja mitä te sillä tekisittekään?"
"Minä pidän siitä", vastasi Del Mar. "Minkä tähden minä käyn täällä? Ja mitä varten käyvät muut täällä? Miksi ihmiset ostavat viiniä, pitävät kilpa-ajohevosia, pitävät yllä näyttelijättäriä, rupeavat papeiksi tai kirjatoukiksi? — Siksi, että he siitä pitävät. Siinä on selitys. Kaikki teemme sellaista, mikä meitä miellyttää, jos vain voimme. Me koetamme saada haltuumme esineen, mistä pidämme. Nyt minä olen mieltynyt teidän koiraanne. Ja minä tahdon saada sen, vaikka se maksaisi tuhat dollaria. Katsokaa timanttia tuon naisen sormessa tuolla. Hän luultavasti ihastui siihen ja osti sen hintaa ajattelematta. Timantti merkitsi hänelle enemmän kuin sen hinta. Teidän koiranne…"
"Se ei näytä pitävän teistä", keskeytti Dag Daughtry hänet. "Se on omituista. Sillä se pitää yleensä kaikista ihmisistä erotuksetta. Mutta teille se on alun pitäen murissut. Eikä kukaan tahtone omakseen koiraa, joka ei pidä hänestä."
"Se ei kuulu tähän", Del Mar selitti rauhallisena. "Minä pidän siitä. Minun asiani on, pitääkö se minusta vai eikö. Ja luulenpa siitä selviytyväni."
Daughtry luuli toisen muuttumattoman enkelinilmeen takana huomaavansa heltymätöntä julmuutta, joka oli suorastaan helvetillistä, koska se oli tietoista ja hillittyä. — Daughtry ei näin eritellyt havaintoaan. Se oli hänessä vain tunne, eivätkä tunteet tarvitse sanoja ilmetäkseen ja vaikuttaakseen.
"Tässä lähellä on pankki, joka on auki koko yön", toinen jatkoi. "Voimme mennä sinne, minä kirjoitan maksuosoituksen, ja puolen tunnin kuluttua teillä on rahat käsissänne."
Daughtry pudisti päätään.
"Sitä ei kannata ajatella edes liikevoiton vuoksi", hän sanoi. "Kuulkaahan. Tuo koira ansaitsee kaksikymmentä dollaria illassa. Sanokaamme, että se työskentelee kaksikymmentäviisi päivää kuukaudessa. Se tekee viisisataa kuukaudessa ja kuusituhatta vuodessa. Jos nyt puhumme viidestä prosentista, koska se on helppo laskea, se on sadankahdenkymmenentuhannen dollarin suuruisen pääoman korko. Olettakaamme, että minulla on menoja kaksikymmentä tuhatta dollaria. Silloin koira on sadantuhannen arvoinen. Tai jos nyt, anteliaita ollaksemme, panemme summan kahtia, se on kuitenkin viidenkymmenentuhannen koira. Ja te tarjoatte siitä tuhat dollaria."
"Luulette varmaan, että se on ikuinen kuin maapalanen", virkkoi Del Mar ja hymyili.
Daughtrylla oli heti vastaus valmiina.