"Minä en edes tiedä, kuka sen osti", vastasi Päivänpaiste. "Ja mikä on tärkeämpää, minä en ole sillä vaivannut päätäni. Se oli teidän tammanne, eikä kuulu minuun, mitä te sillä teette. Olette myynyt sen, se on varmaa ja sitä pahempi. Ja koska kerran nyt olemme ottaneet puheeksi arkaluontoiset asiat, niin aion käydä käsiksi vielä viiteen. Eikä teidän ole pakko pitää sitä niin arkaluontoisena, sillä se ei oikeastaan ole teidän asianne."
Dede odotti äänettömänä jatkoa ja silmäili häntä miltei epäluuloisesti.
"Tarkoitan veljeänne. Hän tarvitsee enemmän kuin te voitte tehdä hänen hyväkseen. Myymällä tuon tamman te ette voi lähettää häntä Saksaan. Ja sitä sanoo hänen oma lääkärinsä hänen tarvitsevan — tuota taitavaa saksalaista erikoistuntijaa, joka silpoo ihmisen luut ja lihakset muodottomaksi lihamöhkäleeksi ja sitten muovailee ne taas uuteen uskoon. No, minä haluan lähettää hänet Saksaan tuon taitavan erikoistuntijan käsiteltäväksi."
"Jospa se vain olisi mahdollista!" sanoi Dede aivan hengästyneenä ja osoittamatta lainkaan suuttumusta. "Se ei vain ole mahdollista ja te tiedätte sen. En voi ottaa rahaa teiltä — — —"
"Malttakaahan", keskeytti Päivänpaiste. "Ettekö tahtoisi ottaa vettä yhdeltä kahdestatoista apostolista, jos olisitte kuolemaisillanne janoon? Tai pelkäisittekö noita ainaisia tarkoitusperiä" — Dede teki kielteisen eleen — "tai sitä, mitä ihmiset sanoisivat siitä?"
"Mutta sehän on aivan toista", alkoi Dede.
"Kuulkaahan, neiti Mason. Te olette saanut päähänne jonkun hullun mielipiteen. Tuo rahakäsitys on hullunkurisinta mitä olen nähnyt. Otaksukaamme, että te pinoaisitte kallionkielekkeeltä, enkö silloin tekisi oikein jos kumartuisin ja tarttuisin teitä käsivarteen? Tietenkin se olisi oikein tehty. Mutta otaksukaamme, että te tarvitsette muunlaista apua — käsivoimani asemesta kukkaroni vahvuutta. Se olisi väärin. Niin sanovat kaikki. Mutta miksi he sanovat niin? Siksi, että rosvojoukkue tahtoo, että raukat olisivat rehellisiä ja pitäisivät rahaa arvossa. Jolleivät raukat olisi rehellisiä eivätkä kunnioittaisi rahaa, niin miten kävisi silloin rosvojen. Ettekö käsitä? Rosvot eivät tee kauppaa käsivoimilla, he tekevät kauppaa dollareilla. Siksi on käsivoima tavallista ja yleistä, mutta dollarit ovat pyhitettyjä — niin pyhiä, ettette te salli minun lainata teille pikkusummaa."
"Tai voi ajatella toisinkin asiaa", hän jatkoi Deden äänettömän vastarinnan kannustamana. "On oikein ja paikallaan, jos autan teitä käsivoimillani, kun olette putoamaisillanne kallionkielekkeeltä. Mutta jos käytän näitä samoja käsivoimia ansaitakseni kaivamisella kaksi dollaria päivässä, niin ette tahdo tietää mitään näistä kahdesta dollarista. Kuitenkin on tässä sama käsivoima uudessa muodossa. Sitäpaitsi ei tässä ehdotuksessa ole oikeastaan kysymys teistä. En lainaa teille, Autan veljeänne aivan samalla tavalla kuin jos hän olisi putoamaisillaan kallionkielekkeeltä. Ja olisipa kauniisti tehty teiltä tulla huutamaan 'seis' ja antaa veljenne pudota jyrkänteeltä. Hän tarvitsee tuota taitavaa saksalaista erikoistuntijaa saadakseen jalkansa terveiksi, ja minä tarjoan hänelle apua.
"Toivon, että voisitte nähdä huoneeni. Seinät ovat täynnä hevosenjouhisuitsia — niitä on siellä sadottain. Minä en niitä tarvitse, ja niillä on huimaava hinta. Mutta muutamat rangaistusvangit tekevät niitä ja minä ostan kaikki. Olen käyttänyt enemmän rahaa yhden yön whiskyyn kuin mitä tarvittaisiin parhaiden erikoistuntijain palkkioksi ja kahdentoista samanlaisen sairaustapauksen hoitokuluihin, mikä veljellänne on. Ja muistakaa, ettei teillä ole mitään tekemistä tässä. Jos veljenne haluaa pitää tätä lainana, niin hyvä on. Se on hänen asiansa, ja teidän on väistyttävä, kun minä autan hänet takaisin kallionkielekkeelle."
Dede vastusti vielä, ja Päivänpaisteen todistelu muuttui kiusallisemmaksi.