"Ei mitään", vastasi Päivänpaiste päättäväisesti. "Paljon pakkasta."
"Luuletko työtämme helpoksi, vai? Viemme paljon kirjeitä sinne ja tuomme takaisin paljon kirjeitä. Olet voimakas mies. Paljon pakkasta, paljon työtä, kaikki hyvin."
"Ehdottomasti hyvin", murahti Kama alistuen kohtaloonsa. "Valmis kello yhdeksän."
Hän teki täyskäännöksen intiaanisaappaittensa koroilla ja lähti huoneesta, järkähtämättömänä, sfinksin kaltaisena, tervehtimättä ketään, katsahtamatta oikeaan tai vasempaan. Neito vei Päivänpaisteen syrjään muista.
"Kuulehan, Päivänpaiste, sinulla on varmaankin matti kukkarossasi", sanoi hän hiljaa.
"En ole mikään kitupiikki."
"Minulla on kahdeksantuhatta Macin kassakaapissa", alkoi tyttö.
Mutta Päivänpaiste keskeytti hänet. Esiliinannauha kangasti hyvin lähellä hänen mielikuvituksessaan, ja hän arkaili kuin kesytön varsa.
"En tarvitse", sanoi hän. "Rahattomana tulin maailmaan, rahattomana lähden ja rahattomana olen kulkenut suurimman osan elämääni. Tule, mennään tanssimaan."
"Mutta kuulehan", suostutteli Neito. "Minä en tarvitse rahojani. Lainaisin ne sinulle — alkuun päästäksesi", lisäsi hän nopeasti nähdessään Päivänpaisteen käyvän levottomaksi.