Mutta kuullessaan naurunrähäkän, jonka hänen viime sanansa synnyttivät, hän päästi Päivänpaisteen karhunsyleilystään ja kääntyi julmistuneena joukkoon päin.
"Naurakaa vain, räkänokat, naurakaa! Sanon teille suoraan, ettei teistä parhainkaan ole kelvollinen solmimaan Päivänpaisteen saappaanvarsien pauloja. Eikö totta, Campbell? Eikö totta, Mac? Päivänpaiste on vanhaa kaarna, yksi vanhoja, rehtejä 'taikinanjuuria'. Eikä siihen aikaa ollut höyrylaivaa eikä postinkulkua, ja meidän oli hengenpitimiksi pureskeltava lohensuolia ja jäniksen perkkeitä."
Hän katsahti voitonriemuisena ympärilleen, ja hänen puhettaan seuranneiden hyvä-huutojen joukosta kuului kehoituksia, että Päivänpaiste nousisi puhumaan. Tämä ilmoittikin suostuvansa. Haettiin tuoli ja hänet autettiin sille seisomaan. Hän ei ollut selvempi rähisevää joukkoa, jonka yläpuolelle hänet oli korotettu — hurjaa, karkeavaatteista joukkoa, missä joka miehellä oli jalassaan intiaanisaappaat tai eskimokengät. Rukkaset riippuivat joka miehen kaulalla, ja nahkaiset korvalaput oli nostettu ylös, joten ne muistuttivat muinaisten viikinkien kypäränsiipiä. Päivänpaisteen tummat silmät välähtivät, ja väkevät juomat olivat tummentaneet hänen poskiensa pronssinvärin. Häntä tervehtivät joka taholta innokkaat huudot, jotka saivat hänen silmänsä liikutuksesta kosteiksi, vaikka useat äänet olivatkin sammaltavia, humalan sotkemia. Niin, siten ovat miehet käyttäytyneet, juhlineet, tapelleet ja reuhanneet joko pimeissä luolissa tai nuotion ääressä kyyröttäen, Rooman keisarinpalatseissa ja rosvoritarien kalliolinnoissa tai nykyajan pilvenpiirtäjissä ja merikaupunkien tillikoissa. Juuri sellaisia olivat nämäkin miehet, jotka napaseudun yössä loivat valtiota: suurisuisia, juopuneita ja räyhääviä, leväten muutamina hurjina unhotuksen hetkinä sankarillisen kamppailunsa julmasta todellisuudesta. He olivat nykyajan sankareita, eivätkä he olleet missään suhteessa huonompia kuin edeltäjänsä.
"Noh, pojat, en oikeastaan tiedä, mitä sanoisin", alkoi puhua Päivänpaiste verkkaan ja hiljaisesti, järjestellen sekavia ajatuksiaan ja tunteitaan. "Kerronpa teille pienen kaskun. Minulla oli alhaalla Juneaussa yhtiömies. Hän oli kotoisin Pohjois-Carolinasta, ja hänellä oli tapana kertoa minulle tämä sama juttu. Se tapahtui vuoristossa hänen kotiseudullaan, ja silloin oli häät. Saapuvilla olivat koko perhe ja kaikki ystävät. Pappi oli juuri pääsemässä loppuun ja sanoi: 'Ne jotka Jumala on yhteen liittänyt, niitä ei ihmisten pidä erottaman.'
"'Pastori', sanoi sulhanen, 'minusta sananne eivät sattuneet muodollisesti vallan oikein. Haluan, että vihkimiseni tapahtuu moitteettomasti.'
"Kun savu oli hälvennyt, katsoi morsian ympärilleen ja näki kuolleen sulhasen, kuolleen papin, kuolleen veljen, kaksi kuollutta enoa ja viisi kuollutta häävierasta.
"Silloin hän huokasi syvään ja lausui: 'Luulenpa uudenaikaisten, nopeasti laukeavien revolverien vieneen hiiteen tulevaisuudentoiveeni.'
"Ja niin sanon minäkin teille kaikille", lisäsi Päivänpaiste, kun naurunrähäkkä oli hiljentynyt, "Jack Kearnsin neljä kuningatarta ovat vieneet hiiteen tulevaisuudentoiveeni. Minulla on matti kukkarossani, ja minun on taivallettava Dyeaan…"
"Aiotko lähteä karkuun?" kysyi joku.
Hänen kasvonsa vääntyivät silmänräpäyksen ajaksi vihasta, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä oli hänen hyvä tuulensa palannut.