Kello kymmeneltä hän nousi ja tutki tarkoin kaupungin karttaa. Sitten hän pani kengät jalkoihinsa, otti ajurin ja läksi yön selkään. Kaksi kertaa hän muutti ajuria ja meni lopulta erään salapoliisitoimiston yökonttoriin. Hän valvoi itse asian suoritusta, maksoi runsaasti etukäteen, valikoi kuusi miestä, jotka tarvitsi, ja antoi heille ohjeet. Milloinkaan eivät nämä olleet saaneet niin hyvää palkkiota niin yksinkertaisesta tehtävästä, sillä toimiston palkan lisäksi hän antoi jokaiselle viisisataa dollaria ja lupasi antaa vielä saman verran, jos he onnistuisivat tehtävässään. Hän oli varma siitä, että hänen kolme salaista yhtiökumppaniaan kohtaisivat toisensa seuraavana päivänä, ellei jo ennemmin. Hän oli pannut kaksi salapoliisia pitämään kutakin heitä silmällä. Hän halusi tietää vain paikan ja ajan.
"Älkää antako minkään estää itseänne, pojat", kuului hänen viimeinen ohjeensa. "Minun täytyy saada tämä tieto. Vastaan kaikesta mitä ikinä teettekin, mitä ikinä tapahtuneekin."
Hotelliinsa palatessaan hän kaksi kertaa vaihtoi ajuria, kuten ennenkin, meni huoneeseensa, joi vielä yhden cocktailin, paneutui levolle ja nukkui. Aamulla hän pukeutui ja ajeli partansa, käski lähettämään aamiaisen ja sanomalehdet huoneeseensa ja odotti. Mutta hän ei juonut mitään. Kello yhdeksältä alkoi puhelin soida ja tiedonantoja tulla. Nathaniel Letton oli lähtenyt junassa Tarrytowniin. John Dowsett oli tulossa maanalaisella rautatiellä. Leon Guggenhammer ei vielä ollut lähtenyt liikkeelle. Ja kaupungin kartta edessään seurasi Päivänpaiste täten noiden kolmen miehen liikkeitä, heidän lähtiessään kohtaamaan toisiaan. Nathaniel Letton oli konttorissaan Mutual-Solanderin talossa. Ensin saapui Guggenhammer. Dowsett viipyi vielä omassa konttorissaan. Mutta kello yhdeltätoista tuli sana, että hänkin oli saapunut, ja muutamia minuutteja myöhemmin kiiruhti Päivänpaiste vuokra-autolla Mutual-Solanderin taloa kohti.
4
Nathaniel Letton puhui juuri kun ovi avautui; hän vaikeni ja kahden toverinsa kera tuijotti huoneeseen astuvaan Päivänpaisteeseen kyeten hyvin peittämään ällistyksensä. Kenties tietämättään liioitteli Päivänpaiste käynnissään erämaakävijän vapaita, heiluvia liikkeitä. Näytti todella siltä, kuin hän olisi tuntenut polun jalkainsa alla.
"Hyvää päivää, herrat, hyvää päivää", sanoi hän, olematta huomaavinaan sitä luonnotonta tyyneyttä, millä he ottivat hänet vastaan. Hän tervehti heitä vuorotellen kädestä, kulkien toisen luota toisen luo ja puristaen heidän käsiään niin sydämellisesti, ettei Nathaniel Letton voinut olla irvistämättä. Päivänpaiste heittäytyi jykevään nojatuoliin ja oikoi laiskasti jäseniään, ikäänkuin olisi ollut väsyksissä. Nahkaisen laukun, jonka hän oli tuonut mukanaan huoneeseen, hän laski huolettomasti viereensä lattialle.
"Kyllä jukoliste nyt olen ollut leikissä", alkoi hän huoaten puhua, nyt ollenkaan välttämättä kotiseutunsa murteellisuuksia. "Olemme pulskasti nolanneet heidät. Enkä minä oivaltanut pelin hienouksia, ennenkuin se oli jo lopussa. Isku heitti kerrassa tantereeseen. Ja heidän surmaniskunsa oli todella hämmästyttävä."
He rauhoittuivat kuunnellessaan hänen lännen murteella verkkaan ja hyvänsävyisästi lausuilevan. Hän ei siis lopulta ollutkaan niin pelottava. Huolimatta siitä, että hän oli tunkeutunut huoneeseen vastoin Lettonin konttoriväelleen antamia määräyksiä, ei näyttänyt siitä, että Päivänpaiste rupeaisi rettelöimään ja raakuuksia syytämään. "Noh, eikö teillä ole mitään sanottavaa yhtiötoverillenne?" kysyi Päivänpaiste hyväntuulisesti. "Vai onko hänen loistava häviönsä häikäissyt teidät kokonaan?"
Letton rykäisi käheästi. Dowsett istui tyynenä ja odotti. Leon
Guggenhammer sai sanotuksi:
"Olette kuin kuolleista noussut Kain."