Viiden minuutin kuluttua alkoi nousu. Kuivattuaan kätensä hihojensa sisäpuoleen Smoke ryhtyi kiipeämään köyden varassa, jota Carson kiskoi ylös. Pelkin omin avuin hän ei olisi päässyt hievahtamaankaan. Kun hän oli päässyt kolmanneksen nousumatkasta, jyrkkeni rinne ja jää koveni ja hän tunsi köyden höltyvän. Liikkuminen kävi yhä vaikeammaksi. Oli mahdoton tehdä mitään. Hänen epätoivonvimmaiset ponnistuksensa eivät voineet estää tuhoa, ja hän tunsi rupeavansa liukumaan alas.
Smoke tunsi köyden kiristyvän Carsonin turhaan ponnistellessa, sitten hänen vauhtinsa kiihtyi, ja liukuessaan ohi entisen paikkansa ja jäävallin yli hän näki viimeisen vilahduksen Carsonista, joka harasi kuin mieletön käsin ja jaloin vastaan estyäkseen liukumasta. Kierähtäessään jäävallin yli Smoke suureksi hämmästyksekseen tunsi putoamisensa keskeytyvän. Köysi hillitsi hänen vauhtiaan hänen laahautuessaan jyrkkää rinnettä, joka äkkiä päättyi, niin että hän pysähtyi uuteen komeromaiseen syvennykseen toisen jäävallin reunamalle.
Tuli hetken hiljaisuus, jonka jälkeen Smoke tunsi köyden liikahtavan.
"Mitä te teette?" huusi hän.
"Lisää jalan- ja kädensijoja", kuului vapiseva vastaus. "Odottakaa hiukan. Hinaan teidät tänne ylös y-y-ykskaks. Älkää välittäkö puheestani. Olen vähän hermostunut. Mutta muuten olen all right. Odottakaahan, niin saatte nähdä."
"Te kannattelette minua pelkillä käsivoimillanne", kiihkoili Smoke. "Ennemmin tai myöhemmin te liu'utte perästäni, kun jää sulaa. Teillä on vain yksi tehtävä — köysi poikki. Totelkaa minua! Turhaa on meidän molempain tuhoutua. Ettekö käsitä? Te olette maailman suurin pikkumies, mutta nyt te olette tehnyt kaiken voitavanne. Köysi poikki!"
"Kitanne kiinni. Tällä kertaa kaivan niin syvät kolot, että voin hinata vaikka hevosvaljakon ylös."
"Olette jo kylliksi minua retuuttanut", vannoi Smoke. "Antakaa minun huristaa…"
"Miten monta kertaa olen teitä retuuttanut?" kysyi Carson tiuskaisten.
"Hyvin monta kertaa, joista jok'ainoakin on ollut liikaa. Olette itse laahautunut koko ajan alas."