Hän näki selvästi, miten puukko kohosi. Mutta hän näki vielä enemmän — peloissaan olevan, mutta murtumattoman pikkumiehen, jonka hampaat kalisivat kuin kuumeessa ja jonka päätä pyörrytti, mutta joka taisteli kuvotustaan ja huimaustaan vastaan ja suoritti sankaritekoa. Sen hetken jälkeen, jolloin oli tutustunut Shortyyn, Smoke ei ollut näin nopeasti oppinut pitämään toisesta ihmisestä. Ja sitten hän tarkasteli kylmäverisesti heidän tilannettaan. Tästä oli molempain mahdoton pelastua. Hitaasti, mutta varmasti he liukuivat kuiluun, ja juuri hänen suurempi painonsa veti pikkumiestä. Pikkumies saattoi takertua jäähän kuin kärpänen. Jos hän olisi ollut yksin, olisi hän jo päässyt vaarasta.
"Hurraa!" kajahti ylemmältä jäävallilta. "Nyt pääsemme täältä kädenkääntämällä."
Hirveä taistelu, jolla Carson koetti pakottaa ääntään iloiseksi ja toiveikkaaksi, sai Smoken tekemään päätöksensä.
"Kuulkaa", sanoi hän lujalla äänellä ja koetti turhaan karkottaa Joy Gastellin kuvaa mielestään. "Lähetin puukon teille, että voisitte pelastaa itsenne. Onko se teillä? Minä aion katkaista köyden kynäveitsellä. Vain toinen meistä voi pelastua. Käsitättekö?"
"Molemmat tai ei kumpikaan", kuului karski, jos kohta vapiseva vastaus.
"Jos tahtoisitte pitää kiinni vielä yhden minuutin…"
"Olen pitänyt kiinni jo liian kauan. Minä en ole naimisissa. Minulla ei ole ihastuttavan laihaa vaimoa eikä pienokaisia eikä omenapuita, jotka odottaisivat minua. Ymmärrättekö?"
"Odottakaa! Jumalan tähden, odottakaa!" huusi Carson. "Ette saa tehdä sitä. Antakaa minun koettaa pelastaa teidät. Olkaa tyyni, poikaseni. Me pelastumme. Minä hakkaan sellaisia jalansijoja, että niiden nojassa voisitte nostaa vaikka parivaljakon vaunuineen."
Smoke ei vastannut. Ääneti ja verkalleen hän viilteli veitsellä, kunnes yksi köyden kolmesta punoksesta katkesi.
"Mitä te teette?" huusi Carson epätoivoissaan. "Jos katkaisette köyden, en anna sitä teille milloinkaan anteeksi — en milloinkaan. Molemmat tai ei kumpikaan, sanon minä! Odottakaa! Jumalan nimessä!"
Tuijottaessaan katkenneeseen punokseen, joka riippui viiden tuuman päässä hänen silmistään, Smoke joutui lamauttavan kauhun valtaan. Hän ei tahtonut kuolla, hän ei halunnut syöksyä tuonne kimaltelevaan syvyyteen, ja hänen pelon täyttämät aivonsa takertuivat ajan voittamisen turhaan toivoon. Tämä tuska sai hänet antautumaan.