LIHARUOKAA MAISTAMASSA
I.
Alussa hänen nimenään oli Christopher Bellew. Yliopistossa hänestä tuli Chris Bellew. San Franciscon taiteilijapiireissä sanottiin häntä sittemmin Kit Bellewiksi. Ja lopuksi hänet tunnettiin ainoastaan Smoke Bellewin nimellä. Tämä hänen nimensä kehityshistoria muodostaa hänen oman kehityshistoriansa. Näin ei olisi sattunut koskaan, ellei hänellä olisi ollut hellä äiti ja rautaisen ankara setä ja ellei hän olisi saanut kirjettä Gillet Bellamylta.
"Olen juuri nähnyt yhden numeron 'Aaltoa'", oli Gillet kirjoittanut Pariisista. "O'Hara saa sen tietenkin menestymään. Mutta häneltä puuttuu eräitä apukeinoja." Sitten seuraa viittauksia aloittelevan yhteiskunnallisen viikkolehden kehittämisestä. "Mene tapaamaan häntä. Uskottele hänelle, että esität omia ajatuksiasi. Älä sano hänelle, että ne ovat minun mielipiteitäni. Jos hän saa sen tietää, niin hän tekee minusta Pariisin-kirjeenvaihtajan. En voi ruveta sellaiseksi, kun saan suurilta aikakauslehdiltä hyvän maksun sepustuksistani. Muista ennen kaikkea toimittaa niin, että hän erottaa sen merkkimiehen, joka hoitaa musiikki- ja taidearvostelua. Vielä eräs asia. San Franciscolla on ollut aina oma kirjallisuutensa. Mutta nyt sillä ei ole sitä. Sano hänelle, että hänen on etsittävä joku hömpsä, joka valmistaa sarjan kertomuksia ja lykkää niihin oikeata sanfranciscolaista haaveilua ja väriä."
Kit Bellew noudatti ohjetta. Hän meni "Aallon" toimitukseen. O'Hara kuunteli. O'Hara keskusteli. O'Hara oli samaa mieltä. O'Hara erotti merkkimiehen, joka kirjoitti arvosteluja. O'Haralla oli lisäksi menettelytapansa — juuri se menettelytapa, jota Gillet oli pelännyt kaukana Pariisissa. Kun O'Hara tahtoi jotakin, ei kukaan tuttava voinut panna vastaan. Hän oli miellyttävä ja järkähtämättömän pakottava. Kit Bellewistä oli tullut aputoimittaja, ennen kuin hän pääsi pujahtamaan pois toimituksesta. Hän oli suostunut kirjoittamaan joka viikko palstamäärin arvosteluja, kunnes löytyisi sopiva kynämies, ja hän oli itse sitoutunut kirjoittamaan San Franciscon kertomussarjaa 10 000 sanaa viikossa — ja kaiken tämän maksutta. "Aalto" ei maksanut vielä mitään palkkioita, selitti O'Hara. Ja yhtä vakuuttavasti hän selitti, että San Franciscossa oli ainoastaan yksi mies, joka kykeni kirjoittamaan mainittua sarjaa, ja se mies oli Kit Bellew.
Viikon toisensa jälkeen Kit istui toimituksen tuolilla, ajoi pois velkojia, kiisteli kirjanpainajien kanssa ja lykkäsi kaksikymmentäviisituhatta sanaa viikossa. Ne sisälsivät jos jotakin. Hänen kuormansa ei keventynyt. "Aalto" oli kunnianhimoinen. Se rupesi ottamaan kuvia. Niiden hankkiminen kävi kalliiksi. Lehdellä ei ollut milloinkaan rahaa maksaakseen Kit Bellewille, ja samasta syystä se oli kykenemätön palkkaamaan lisävoimia konttoriin.
"Sen siitä saa, kun on hyvä toveri", murisi Kit eräänä päivänä.
"Jumalalle kiitos hyvistä tovereista", huudahti O'Hara kyynelet silmissä ja sieppasi Kitin käden omaansa. "Sitä olet kaikki kaikessa. Olet pelastanut minut. Sinun sijassasi olisi minusta tullut rintakuvapatsas. Vain vähän tuonnemmaksi, veikkonen, ja asiat käyvät helpommiksi."
"Näen selvästi kohtaloni", oli Kitin valitus. "Jään tänne ainaiseksi."
Vähän myöhemmin hän arveli olevansa selvillä menettelytavasta. Ottaen tilaisuudesta vaarin hän kaatui O'Haran läsnäollessa erään tuolinpäälle. Muutama minuutti sen jälkeen hän tölmäsi kirjoituspöydän kulmaa vasten ja keikautti liimapurkin nurin.