Kit pudisti päätään surullisesti.
"Ei matojen kaluttavaksi, pyydän. Ruumiini pitää polttaa."
John Bellew polveutui vanhasta, kovasta ja karaistuneesta suvusta, joka oli viisikymmenluvulla kierrellyt härkävaljakkoineen tasangoilla, ja hänessä oli uuden maan valloittamisaikana eletyn lapsuuden synnyttämää kovuutta.
"Sinä et elä oikein, Christopher. Minä olen häpeissäni sinun tähtesi."
"Älkää ravistako minulle verisiä pidätinvitjojanne, hyvä setä. Toivon, että tieni olisi kukkastie. Mutta se on katkaistu kokonaan. Minulla ei ole aikaa."
"Mikä hitto sitten?"
"Liikarasitus."
John Bellew naurahti tylysti ja epäuskoisesti.
"Liikarasitus! Sinä et ole ansainnut vielä senttiäkään eläessäsi."
"Lyödäänpä vetoa! Kuitenkaan en ole saanut ansaitsemaani. Ansaitsen juuri nykyään viisisataa viikossa ja teen neljän miehen työt."