Pentfield heilautti banjon toiselle makuulavitsalle ja alkoi hyräillä.
Toinen vavahti jälleen siinä istuessaan, ja hän painoi päänsä pöytää vasten. Pentfield jatkoi yksitoikkoista rummuttamista rystysillään. Kova paukaus ovella veti hänen huomionsa puoleensa. Kuura ryömi hitaasti ovenpieliä ylös valkoisen vaipan tavoin.
Sitten syntyi hiljaisuus, ja tämä hiljaisuus ei keskeytynyt ennenkuin
Billebedam tuli ja asetti noppalaatikon pöydälle.
"Hm — hyvin kylmä ulkona", sanoi hän. "Oleson — hm — puhutteli minua ja sanoi, että — hm — Yukon on jäätynyt viime yönä."
"Kuuleppas, vanha poika!" huudahti Pentfield ja löi Hutchinsonia olkapäähän. "Se meistä, joka voittaa, voi lähteä matkalle parempaan maahan huomenaamulla varhain." Hän otti laatikon ja rämisteli iloisesti noppia. "Mitä panemme?"
"Pokeria yksinkertaisesti", vastasi Hutchinson. "Heitä sinä ensin."
Pentfield pyyhkäsi rämisten astiat pöydältä ja heitti sille kaikki viisi noppaa. Molemmat seurasivat innokkaasti niitä silmillään. Ei löytynyt yhtään samanlaista ja korkein noppa osotti viitosta.
"Stiff!" valitti Pentfield.
Pitkän miettimisen jälkeen otti Pentfield ylös kaikki viisi noppaa ja pani ne laatikkoon.
"Minä heittäisin viitosia sinun sijassasi", sanoi Hutchinson.