Minä katsoin miestä kasvoihin, ja hän veti jalkansa pois ja sanoi:
"Oliko teidän karhuillanne St. Eliasvuorella tuollainen nahka?"
Minä pudistin päätäni. "Se ei kuulu niille eikä millekään muulle eläimelle, eläköön se sitten maalla tai meressä", vastasin minä suoraan. Nahan paksuus ja karvan pituus oli saanut minut ällistymään.
"Tämä nahka", sanoi hän — ja hän sanoi sen ilman vähintäkään merkkiä vaikutuksen tavottelusta — "on kuulunut mammuttieläimelle."
"Mahdotonta!" huudahdin minä, sillä minä en voinut pidättäytyä siitä vastalauseesta, joka aiheutui minun epäilystäni. "Mammuttieläin on jo aikoja sitten kadonnut maapalloltamme, hyvä herra. Tiedämme, että se on ollut olemassa muinaisina aikoina, niiden kivettyneiden jäännösten perusteilla, joita olemme löytäneet maasta, ja erään löydetyn luurangon perusteella, jonka Siperian aurinko näki hyväksi sulattaa jäistä; mutta me tiedämme myöskin, että nykyään ei löydy ainoatakaan kappaletta elossa tätä eläinlajia. Löytöretkeilijämme…"
"Teidän löytöretkeilijänne? Kaikkia vielä!" keskeytti hän kärsimättömästi. "Petollista väkeä. Älkäämme puhuko heistä. Mutta sanokaa minulle, oi vieras, mitä tiedätte mammuttieläimestä ja sen olemassaolosta."
Kieltämättä olisi tämä antava aiheen pitkään laivurijuttuun ja minä asetin syötin koukkuuni kokoamalla mielessäni kaikki tietämäni tätä asiaa koskevat tosiasiat. Ensiksi huomautin, että eläin oli esihistoriallinen, ja minä toin esiin kaikki ne tosiseikat, jotka tiesin tukevan tätä. Minä puhuin Siperian hiekkaharjanteista, joissa löytyi joukottain vanhaa mammutin luuta; minä puhuin niistä suurista määristä kivettynyttä norsunluuta, jotka Alaskan Kauppayhtiö osti innuiteilta; kerroin omin käsin kaivaneeni sorasta kuuden ja kahdeksan jalan pituisia hampaita Klondykessa. "Kaikkityyni kivettyneinä", lopetin minä esitelmäni, "ja löydetty kerrostumista, jotka ovat muodostuneet lukemattomia ajanjaksoja sitten."
"Minulle johtuu mieleen, että minä poikasena näin kivettyneen vesimeloonin", sanoi Thomas Stevens päristäen nenäänsä — hänellä oli tuo kirottu tapa. "Tästä johtuu ettei, vaikkakin erehtyneet ihmiset joskus harhautuvat luulemaan todellakin kasvattavansa tai syövänsä niitä, ole olemassa mitään vesimelooneja."
"Mutta on kysymys ruoasta", vastasin jättäen huomiotta hänen väitteensä, joka oli lapsellinen eikä kuulunut asiaan. "Maan on tarjottava vehreyttään runsain mitoin elättääkseen niin suunnattomia luomuksia. Missään pohjolassa ei maa ole niin hedelmällistä. Ergo, mammuttia ei ole täällä olemassa."
"Annan anteeksi tietämättömyytenne monista seikoista koskien Pohjoismaita, sillä te olette nuori mies ja olette matkustellut vähän; mutta, toiselta puolen, olen taipuvainen yhtymään mielipiteeseenne yhdessä asiassa. Mammuttia ei ole enää olemassa. Mistä sen tiedän? Tapoin viimeisen oikealla kädelläni."
Näin puhui Nimrod, tuo mahtava metsästäjä. Heitin koiria palavalla tikulla toivoen niiden lopettavan viheliäisen ulvontansa ja odotin. Epäilemättä tuo harvinaisen hyväntahtoinen valehtelija avaisi suunsa ja kuittaisi minulle Pyhän Eliaksen karhustani.