"Minä luulen, että otan pois rahani", soperteli hän, "minä luulen, että otan pois rahani."
Hänellä oli kyyneleitä silmissä ja kurkussa. Ne vierivät pitkin hänen poskiaan, kun hän lankesi polvilleen toverusten eteen ja kerjäsi ja rukoili. Mutta Bill ja Kink eivät nauraneet hänelle. He olisivat niinmuodoin voineet olla kovasydämisempiä kuin olivat.
"Ensi kertaa kuulen nyt miehen itkeä tillittelevän kaivososuuden tähden", sanoi Bill. "Ja minä otan itselleni vapauden sanoa, että se on kerrassaan tavatonta."
"Sitä samaa minäkin", selitti Kink Mitchell. "Onhan kaivososuuksien ostaminen aivan yhtä tavallinen kuin hevosten ostaminen."
Heidän ihmettelynsä oli täysin oikea. He eivät voineet kuvitellakkaan, että he itse olisivat voineet valittaa liikeasiain tähden, eivätkä sentähden voineet ymmärtää, että joku muukaan voisi tehdä niin.
"Poloinen raukka chechaquo'ksi", murahti Hootchinoo Bill, kun he näkivät murheellisen ruotsalaisen poistuvan tietä pitkin.
"Nyt Too Much Gold'iin!" sanoi Kink Mitchell rattoisasti.
Ja ennenkuin päivä oli lopussa, olivat he ostaneet Ans Handersonin kultahiekalla jauhoja ja sianlihaa ja maksaneet niistä huikeita summia ja kulkivat vedenjakajan yli Klondyke'n ja Indian Riverin välillä olevia virtoja kohti.
Kolme kuukautta sen jälkeen tulivat he takaisin lumimyrskyn vallitessa ja joutuivat matkalla 24 Eldorado'on. Oli pelkkä sattumus, että he tulivat sinne. He eivät olleet pitäneet silmällä entistä valtaustaan. Eivätkä he myöskään voineet tuulen pieksämältä lumelta nähdä paljo mitään, ennenkuin olivat aivan perillä. Juuri silloin helpotti tuuli hiukan, ja he näkivät kuopan ja sen yläpuolella vintturin, jota eräs mies hoiti. He näkivät hänen nostavan kuopasta ämpärillisen soraa ja kaatavan sen kuopan laidalle. He näkivät myös toisen miehen, joka tuntui merkillisen tutulta, täyttävän kattilan tuolla vastanostetulla soralla. Hänellä oli suuret kädet ja vaaleankellervät hiukset. Mutta ennenkuin he ehtivät hänen luokseen, kääntyi hän kattiloineen ympäri ja kiiruhti muutamaan majaan. Hän oli avopäin ja sulanut lumi juoksi pitkin hänen kaulaansa, mistä voi ymmärtää hänen kiireensä. Bill ja Kink kiiruhtivat myös majaan ja huomasivat hänen olevan polvillaan pesän edessä, missä huuhtoi soraa vedellä täytetyssä astiassa.
Hän oli liiaksi työhönsä kiintynyt, huomatakseen enempääkään, kuin että joku tuli majaan. He seisoivat aivan hänen vieressään ja katselivat. Hän pani kattilan hitaasti pyörivään liikkeeseen ja pysäytti sen pari kertaa, ottaakseen sormin pois suurimmat sorakappaleet. Vesi oli sameata ja astia oli upoksissa siinä, niin etteivät he voineet nähdä sen sisältöä. Yhtäkkiä hän nosti kattilan ja kallisti siitä veden maahan. Keltainen aine jäi kattilan pohjalle, niinkuin voi kirnuun.