"Hän on vääräsäärinen. Teidän suurin koiranne, Kips, voisi helposti hypätä hänen polviensa välistä, kun hän seisoo."
"Senatee?" jatkoi Snettishane.
Mutta nyt oli John Fox suuttuvinaan ja karjasi: "Mitä hullutusta tämä on? Olenko minä vanha mies, koska sinä tahdot naittaa minut vanhojen ämmien kanssa? Olenko minä hampaaton? Olenko rampa? Tahi sokea? Tai olenko niin köyhä, etteivät kirkassilmäiset tytöt voi katsoa minua mielihyvällä? Katsos — minähän olen toimitusmies, olen sekä rikas että ylhäinen, mahtava mies tässä maassa, ja minun sanani saavat miehet vapisemaan ja tottelemaan!"
Snettishane tunsi itsensä sangen tyytyväiseksi, vaikka hänen sfinksinkasvonsa eivät muuttaneet ilmettäkään. Hän oli tartuttanut toimitusmiehen koukkuun ja saanut hänet puhumaan ensiksi. Snettishanen ajatuksissa ei ollut tilaa kuin yhdelle aatteelle kerrallaan, mutta hän kykeni kehittämään tätä aatetta pitemmälle kuin John Fox. Sillä niin yksinkertainen kuin John Fox olikin, hän voi kuitenkin hautoa päässään useampia ajatuksia yhdellä kertaa, mikä esti häntä täyttämästä ainoatakaan niin täydellisesti kuin intiaanipäällikkö.
Snettishane luetteli siis edelleenkin sangen rauhallisesti vaalikelpoisia nuoria tyttöjä, mutta John Fox hylkäsi ne kaikki heti nimen kuultuaan, lisäten aina joukon yksityiskohtaisia selityksiä. Hän näytti vielä kerran jättävän sikseen koko asian ja valmistautui taas lähtemään kotiinsa. Snettishane näki hänen lähtevän yrittämättäkään häntä pidättää, mutta huomasi hänen lopultakin pysähtyvän omasta ehdostaan.
"Tulin juuri ajatelleeksi, että me molemmat olemme unhoittaneet Lit-lit'in", sanoi toimitusmies. "Tahtoisin tietää, sopiiko hän minulle."
Snettishane kuunteli ehdotusta aivan välinpitämättömän näköisenä, muta tämän naamarin taakse hän kätki sydämestä lähtevän naurunsa. Se oli ratkaiseva voitto. Jos toimitusmies olisi ottanut yhdenkään askeleen pois lähteäkseen, olisi Snettishane ollut pakoitettu itse mainitsemaan tyttärensä nimen, mutta — toimitusmies ei ollut ottanutkaan tätä ainoata askelta.
Snettishane oli epävarma Lit-lit'in sopivaisuudesta, kunnes pakoitti valkoisen miehen ottamaan viimeisenkin askeleen toivottuun suuntaan.
"Noo", sanoi toimitusmies miettiväisenä, "ainoa keino päästä asian perille on kai tehdä ehdotus." Ja nyt hän korotti äänensä. "Minä tarjoan sinulle Lit-lit'istä kymmenen huopapeitettä ja kolme naulaa tupakkaa, oikein hyvää tupakkaa."
Snettishane vastasi tekemällä eleen, jonka piti merkitä, että kaikki huopapeitteet ja kaikki se tupakka, mitä oli koko maailmassa, eivät korvaisi Lit-lit'iä ja tämän hyveitä. Kun nyt toimitusmies pakotti hänet itse mainitsemaan hinnan, selitti hän aivan rauhallisesti, että hän tahtoi viisisataa huopapeitettä, kymmenen pyssyä, kymmenen pulloa rommia, viisikymmentä naulaa tupakkaa, kaksikymmentä punaista kangaspalasta, soittorasian ja sitäpaitsi ystävyyttä ja suurinta kohteliaisuutta toimitusmiehen puolelta sekä paikan hänen kodissaan.