Silloin otti Leclère ruoskan ja oli hakata hänet palasiksi, huutaen joka lyönnille: "Tällä kertaa minä teen lopun sinusta! Vai mitä? Luciferin nimessä teen kuin teenkin sinusta lopun!"
Viimein hänkin vaipui kokoon lopen väsyneenä ja pyörtymäisillään verenvuodosta; hän kaatui uhrinsa viereen, mutta kun susikoirat lähestyivät suorittaakseen kostonsa, käytti hän viimeisiä voimiaan ryömiäkseen Bastardin päälle ja siten suojellakseen häntä heidän leuoiltaan.
Tämä tapahtui jokseenkin lähellä Sunrise'a, ja kun lähetyssaarnaaja muutamia tunteja myöhemmin avasi ovensa Leclère'lle, hämmästyi hän, kun ei nähnyt Bastardia vetokoirien joukossa. Eikä hänen hämmästyksensä suinkaan vähentynyt, kun Leclère heitti syrjään osan peitteitä reestä, nosti Bastardin syliinsä ja kompuroi huoneeseen koiran kanssa. Mc Questionin haavuri, jolla oli jossain määrin taipumuksia vetelehtimiseen, sattui juuri olemaan siellä jutustelemassa, ja he tahtoivat nyt kahden ruveta paikkaamaan Leclèreä.
"Merci, non", sanoi hän. "Olkaa hyvät ja auttakaa koiraa ensin. — Sanoitteko, että antaa sen kuolla? Non. Se ei olisi hyvä. Siksi että minun täytyy se ensin lannistaa. Juuri sen vuoksi se ei saa kuolla."
Haavuri sanoi sitä eriskummalliseksi päähänpistoksi ja lähetyssaarnaaja piti sitä enteenä. Ja niin voipunut Leclère joka tapauksessa oli, että kuume tarttui häneen keväällä ja hänen täytyi uudelleen ruveta sängynomaksi. Bastardin laita oli paljon huonompi, mutta hänen itsepintainen elämästä-kiinnipitämisensä voitti lopuksi; hänen takajalkansa paranivat ja koko hänen elimistönsä uudistui, kun hän useita viikkoja oli maannut sidottuna lattialla. Ja kun Leclère vihdoinkin toipui ja istui tuhkanharmaana ja vapisevana auringonpaisteessa oven pielessä, oli Bastardi jo ottanut takaisin herruutensa ja pakottanut ei ainoastaan omat toverinsa vaan myöskin lähetyssaarnaajan koirat alamaisuuteen.
Hän ei liikauttanut lihastakaan eikä väräyttänyt karvaakaan, kun Leclère ensi kertaa kompuroi ulos lähetyssaarnaajaan nojaten ja hitaasti ja tavattoman varovaisesti istuutui kolmijalkaiselle tuolille.
"Bon!" sanoi Leclère. "Bon! Aurinko on hyvä olemassa!" Ja hän ojenteli laihtuneita käsivarsiaan ja antoi niiden kylpeä lämmössä.
Silloin sattui hänen katseensa koiraan, ja entinen tuli loisti taas hänen silmistään. Hän asetti kätensä kevyesti lähetyssaarnaajan käsivarrelle. "Mon père — tuo Bastardi — se on oikea paholainen. Tahdotteko noutaa minulle pistoolin, jotta minä saan nauttia auringosta levossa ja rauhassa?"
Sitten hän istui monta päivää auringonpaisteessa oven ulkopuolella. Hän ei nukahtanut koskaan, ja pistooli oli aina hänen polvillaan. Bastardin tuli tavaksi aamusin heti silmätä, oliko ase tavallisella paikallaan. Niinpian kun hän sai nähdä pistoolin, kohotti hän hiukkasen ylähuultaan merkiksi, että hän oli ymmärtänyt, ja Leclère kohotti hänkin ylähuultaan vastaavaan irvistykseen. Eräänä päivänä lähetyssaarnaaja huomasi tämän.
"Varjelkoon!" sanoi hän. "Minä luulen varmasti, että eläin käsittää…"