"Siten surmasimme, hätäilemättä ja taitavasti. Chilcootin ja Yukonin suistomaalla me surmasimme, solissa ja merenrannalla, missä vain oli valkoisia miehiä leiriytyneenä tahi taivalluksella. He kuolivat kylläkin, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Aina tuli heitä yli vuorten, yhä he lisääntyivät, kin me vanhat aina kävimme harvalukuisammiksi. Muistan Cariban Crossingin luona olleen valkoisen miehen leirin. Hän oli sangen pieni mies, ja kolme meikäläistä hyökkäsi hänen kimppuunsa, kun hän oli uneen vaipuneena. Seuraavana päivänä näin heidät, kaikki neljä. Valkoinen mies vielä hengitti sen verran, että hän saattoi kirota minut ennen kuolemaansa.
"Ja niin jatkui: milloin kuoli yksi vanha mies, milloin toinen. Toisinaan saimme heidän kuolemastaan sanan kauan jälkeenpäin, toisinaan emme ollenkaan. Toisten heimojen vanhat miehet olivat heikkoja ja arkoja eivätkä liittyneet meihin. Kuten sanoin, yksi kerrallaan, kunnes ainoastaan minä olen jäänyt jälelle. Olen Imber Whitefish-kansasta. Isäni oli Otsbaok, vahva mies. Whitefish-kansaa ei enää ole olemassa. Olen viimeinen vanha mies. Nuoret miehet ja nuoret naiset ovat menneet menojaan; muutamat ovat liittyneet Pelly-heimoon, toiset Salmon-heimoon, mutta useimmat valkoisiin miehiin. Olen sangen vanha ja sangen väsynyt. Koska on turhaa taistella Lakia vastaan, kuten olet sanonut, Howkan, olen tullut etsimään Lakia."
"Oi Imber, sinä olet tosiaankin hullu", sanoi Howkan.
Mutta Imber oli vaipunut syviin aatoksiin. Jalo-otsainen tuomarikin oli vaipunut aatoksiin: koko hänen rotunsa ilmestyi hänen eteensä valtavana taikanäytelmänä — hänen teräksinen, panssaroitu rotunsa, kaikkien ihmisheimojen lainlaatija ja määrääjä. Hän näki sen nousevan punahohteisena synkkien metsien ja kolkkojen merien takaa; hän näki sen loistavan veripunaisena puolipäivänsä täydessä riemuitsevassa kukkeudessa; ja hän näki, miten pitkin varjoisaa rinnettä veripunainen hiekka vaihtui yöksi. Ja kaikkea vallitsevana hän näki Lain, säälimättömänä ja mahtavana, aina järkkymättömänä ja aina määräävänä, suurempana kuin ihmistomu, joka joko täytti sen tahi joutui sen murskattavaksi, suurempana häntä itseäänkin, jonka sydän puhui anteeksiantamusta.