Kolmas luku
Susi-Larsen lakkasi kiroilemasta yhtä äkkiä kuin oli aloittanutkin. Hän sytytti sikarinsa uudelleen ja katseli ympärilleen. Hänen katseensa osui sattumalta kokkiin.
"No, kokki?" sanoi hän lempeällä äänellä, joka oli samalla kylmä kuin teräs.
"Mitä, herra?" vastasi kokki innokkaasti, levollisen ja anteeksipyytävän matelevasti.
"Etteköhän ole jo kylliksi kurottanut kaulaanne? Se voi vahingoittaa teitä, nähkääs. Perämies on kuollut, eikä minulla ole varaa kadottaa vielä teitäkin. Teidän täytyy varoa terveyttänne, kokki, ymmärrättekö?"
Hänen viimeiset sanansa, jotka olivat räikeänä vastakohtana sille lempeälle äänelle, jolla hän vasta oli puhunut, tuntuivat ikäänkuin kiivaalta piiskaniskulta. Kokki käpristyi aivan kokoon.
"Kyllä, herra", vastasi hän nöyrästi, ja pää katosi keittiön ovesta.
Tämä ankara, yleinen nuhtelu, jonka kokki läsnäolollaan oli aiheuttanut, vaikutti sen, että toisetkin miehet kävivät välinpitämättömiksi ja ryhtyivät työhön, mikä mihinkin. Muutamat miehet, jotka seisoivat keittiön ja laivaluukun välisillä portailla eivätkä näyttäneet laivamiehiltä, keskustelivat yhä edelleen matalalla äänellä. Sain sittemmin kuulla, että he olivat pyyntimiehiä, joiden oli määrä ampua hylkeitä ja jotka omasta mielestään olivat paljon parempia kuin tavalliset merimiehet.
"Johanson!" huusi Susi-Larsen. Yksi laivamiehistä lähestyi häntä kuuliaisesti. "Noutakaa purjekinnas ja neula ja ommelkaa tuo rahjus pussiin! Purje-arkussa on palanen vanhaa jäykistevaatetta. Katsokaa että se riittää."
"Mitä minä panen hänelle jalkoihin, herra?" kysyi Johanson vastattuaan tavanmukaisesti: "Kyllä, herra!"