Siinä se nyt oli, suora kysymys. Pureskelukoneet keskeyttivät työnsä, korvat lakkasivat liikkumasta, ja vaikka silmät yhä vieläkin olivat kiintyneinä lautasiin, niin jokainen odotti sittenkin uteliaasti vastausta.
"Neljän kuukauden kuluttua — tai ehkäpä kolmen, jos pyynti pian loppuu", sanoi Susi-Larsen.
Miss Brewster veti syvältä henkeään ja sanoi änkyttäen: "Minä — minä luulin — minulle oli sanottu, että me olimme vain päivän matkan päässä Yokohamasta. Siis…" Hän vaikeni ja tarkasteli kaikkia noita epämiellyttäviä kasvoja, jotka olivat hänen ympärillään ja tuijottivat itsepäisesti lautasiinsa. "Se tieto ei siis ollutkaan oikea", lisäsi hän.
"Sitä kysymystä teidän tulee pohtia mr van Weydenin kanssa", vastasi Susi-Larsen ja nyökkäsi minulle vilkuttaen leikillisesti silmiään. "Mr van Weyden on auktoriteetti, niinkuin te varmaan sanoisitte, sellaisissa kysymyksissä, jotka koskevat sitä, mikä on oikeaa ja väärää. Mutta voi kuitenkin sattua, että minä, joka olen vain tavallinen merimies, käsitän asian hiukan toiselta kannalta. Ehkäpä teistä on ikävä jäädä tänne, mutta meille se on suuri onni."
Larsen katsoi hymyillen häneen. Miss Brewster laski silmänsä alas, mutta kohotti ne jälleen uhmailevasti minuun. Ne kysyivät minulta sanattomasti: onko se oikein? Mutta minä ymmärsin, että minun tuli pysyä ulkopuolella koko asian, ja siksi en vastannut mitään.
"Mitä te ajattelette siitä?" kysyi hän nyt.
"Että se on ikävä teille, varsinkin, jos teillä näinä lähimpinä neljänä kuukautena on jotakin tärkeätä tehtävää. Mutta koska te sanotte, että te terveytenne tähden läksitte matkalle Japaniin, niin voin vakuuttaa teille, ettette missään voi saada parempaa ilmaa kuin tällä laivalla."
Näin hänen silmiensä säkenöivän vihasta, ja tällä kertaa oli minun vuoroni katsoa alas, sillä minä tunsin punastuvani hänen edessään. Olin antanut hänelle pelkurimaisen vastauksen, mutta mitäpä minä saatoin tehdä?
"Se oli auktoriteetin vastaus", sanoi Susi-Larsen nauraen.
Minä painoin pääni alas, ja miss Brewster oli vaiti näyttäen miettivältä.