"Tuossa kohtaa te voitte huomata hiukan väristystä", sanoin minä. "Se johtuu siitä, että pelkään, minun ruumiini pelkää eikä mielenikään ole peloton, sillä minä en tahdo kuolla. Mutta henkeni hallitsee vapisevaa ruumistani ja levotonta mieltäni. Minä olen enemmänkin kuin peloton. Minä olen rohkea. Teidän ruumiinne ei pelkää. Te ette ole arka. Toiselta puolen te ette pelkää vähintäkään vaaraa, toiselta puolen se tuottaa teille suorastaan nautintoakin. Te iloitsette siitä. Te voitte olla peloton, kapteeni Larsen, mutta teidän täytyy tunnustaa, että oikea rohkeus on minun puolellani."
"Te olette oikeassa", myönsi hän heti. "En koskaan ennen ole sitä ajatellut. Mutta onko vastakohta myöskin oikea? Jos te olette rohkeampi kuin minä, niin pitäisi minun myös osoittaa suurempaa pelkurimaisuutta kuin te."
Me nauroimme molemmat tälle mahdottomuudelle, ja hän astui alas kannelle ja laski pyssynsä poikittain laivan reunalle. Kuulat, jotka olivat osuneet laivaan, olivat lentäneet lähes mailin päästä, mutta me olimme nyt tulleet puolimatkaan. Hän tähtäsi tarkalleen ja ampui kolme laukausta aivan perätysten. Ensimmäinen kuula lensi viidenkymmenen jalan päähän yläpuolelle venettä, toinen kiiti pitkin sen kuvetta, ja kolmannen laukauksen pamahtaessa päästi veneen ohjaaja melan kädestään ja vaipui veneen pohjalle.
"Eivätköhän he nyt malta mieltänsä", sanoi Susi-Larsen ja kohosi pystyyn. "En osunut pyyntimieheen, ja voihan olla, ettei soutaja osaa pitää perää. Siinä tapauksessa ei pyyntimies voi samalla kertaa sekä hoitaa peräsintä että ampua."
Hänen laskunsa oli aivan oikea, vene nousi heti tuulen yläpuolelle, ja ampuja kiiruhti ohjaajan paikalle. Siitä veneestä ei ammuttu enää, mutta toisista paukahti kiivaasti laukaus toisensa jälkeen.
Ampuja oli saanut veneen taas oikeaan suuntaan, mutta me ajoimme suoraan heitä kohti ja meidän vauhtimme oli ainakin puolta kovempi kuin heidän. Kun tulimme noin sadan yardin päähän heistä, näin soutajan ojentavan ampujalle pyssyn. Susi-Larsen astui nyt keskilaivalle ja nosti naulasta kokoonkierretyn touvin. Sitten hän tähysteli laivan reunan yli pitäen pyssyä ojossa. Kahdesti näin ampujan irrottavan toisen kätensä melasta ja tavoittavan pyssyä, mutta malttavan taas mielensä. Me kuljimme nyt rinnakkain, hetken kuluttua Ghost oli kiitänyt sen ohi.
"Hei!" huusi Susi-Larsen äkkiä soutajalle. "Kiinnittäkää nuora!"
Hän heitti touvin ilmaan. Se osui suoraan maaliinsa, oli vähällä kaataa kumoon soutajan, mutta tämä ei totellut käskyä. Hän katsoi sen sijaan ampujaan saadakseen häneltä käskyn. Ampuja oli pahassa pulassa. Pyssyä hän piteli polviensa välissä, mutta jos hän heittäisi kädestään melan ampuaksensa, pyörähtäisi vene ympäri ja kolahtaisi kuunariin. Sitä paitsi hän näki Susi-Larsenin pyssynsuun aivan edessään ja tiesi, että Susi-Larsen ampuisi hänet jo ennen kuin hän saisi oman pyssynsä laukeamaan.
"Kiinnittäkää nuora!" sanoi ampuja levollisesti soutajalle.
Tämä totteli, kiinnitti touvin pieneen kokkatuhtoon ja päästi köyden juoksemaan, kunnes se pingoittui. Vene kieppui puolelle ja toiselle, mutta ampuja ohjasi sen jälleen oikeaan suuntaan, jotta se kulki laivan rinnalla noin kahdenkymmenen jalan päässä siitä.