Macedonia ei ollut enää kuin yhden mailin päässä meistä. Musta savu tuprusi melkein suorassa kulmassa piipusta, niin mielettömän nopeasti se kiiti laineiden halki seitsemäntoista solmuvälin vauhdilla. "Myrskynä kiitävi hyrskyjen halki", lausui Susi-Larsen vilkaisten Maud Brewsteriin. Me kuljimme vain yhdeksän solmuvälin vauhdilla, mutta sumutöyräs oli myös aivan lähellä.
Samassa kohosi savupilvi Macedonian kannelta, kova paukahdus kajahti, ja meidän isopurjeemme sai pyöreän reiän. He ampuivat meitä pienillä tykeillänsä, joita huhu tiesi heidän kuljettavan mukanaan. Meidän laivamiehemme keräytyivät keskilaivalle, huiskuttivat hattujaan ja kohottivat raikuvan hurraa-huudon. Nyt kohosi uusi savupilvi ja uusi kova paukahdus seurasi sitä. Tällä kertaa osui tykinkuula tuskin kahdenkymmenen jalan päähän meistä veteen, ja kahdesti se kimalteli aalloissa ennenkuin vaipui syvyyteen.
Pyssyillä he eivät ampuneet meitä, sillä heidän ampujansa olivat kaikki joko ulkona veneissä tai meidän vankeinamme. Kun molemmat alukset olivat puolen mailin päässä toisistaan, paukahti vielä kolmaskin laukaus ja repi uuden reiän isoonpurjeeseemme. Samassa me olimme ennättäneet sumuun. Se sulki meidät syliinsä ja kietoi ympärillemme kostean vaippansa.
Äkillinen muutos oli hämmästyttävä. Hetki sitten olimme kiitäneet eteenpäin keskellä auringonpaistetta, kirkas taivas oli kaareutunut yläpuolellamme ja vesi vaahtoili ja lainehti aina taivaanrantaan saakka, tulta ja savua ja kuulia purkavan aluksen ajaessa meitä takaa mielettömällä vauhdillaan. Ja sitten aivan äkkiä, yhdessä ainoassa silmänräpäyksessä katosi aurinko, me emme nähneet enää taivasta, emme edes omia mastonhuippujamme, ja taivaanranta oli yhtä himmeä kuin jos kyynelsilmin olisimme sitä tähystelleet. Harmaa sumu laskeutui ylitsemme kuin sade. Jokainen villalanka vaatteissamme, jokainen hius ja viiksenkarva oli täynnä kimaltelevia kristallihelmiä. Köysitikapuut olivat kosteat, taklauksessa tippui vesipisaroita, ja puomien alla yhtyivät pisarat vesijuoviksi, jotka irtaantuivat ja ropsahtivat alas kannelle joka kerta kun laiva heilahti. Minusta tuntui, kuin jokin olisi painostanut ja tukehduttanut minua. Samalla tavalla kuin laivan kulkiessa sen tykyttävä ääni kimposi sumussa takaisin meidän luoksemme, kävi myös meidän ajatustemme. Ne eivät millään ehdolla tahtoneet kiintyä siihen maailmaan, joka oli meitä ympäröivän kostean vaipan ulkopuolella. Sillä tässähän oli koko maailma, sen rajat olivat niin lähellä, että teki mieli ojentaa kätensä — ja työntää ne ulommaksi. Tuntui melkein mahdottomalta, että olisi mitään muuta noiden harmaiden seinien ulkopuolella. Kaikki muu oli vain unta, ei muuta kuin haihtunutta unta.
Se oli hyvin omituista, melkein kuin lumottua. Minä katselin Maud Brewsteriä ja huomasin, että hänkin oli melkein saman tunteen vallassa. Sitten silmäsin Susi-Larseniin, mutta hänen olentonsa ei ilmaissut mitään itsekohtaista. Koko hänen huomionsa oli kohdistunut välittömään, hänen itsensä ulkopuolella olevaan hetkeen. Hänen kätensä lepäsi yhä peräsimessä, ja minä käsitin, että hän laski ajan kulkua, luki minuutit, jotka kuluivat laivan jokaisen heilahduksen välillä.
"Menkää kokkaan ja kääntäkää, mutta aivan hiljaa", sanoi hän minulle kuiskaten. "Pingoittakaa ensin huippupurjetta. Mies kunkin köyden päähän. Mutta pitäkää varanne, etteivät väkipyörät kolise eikä sanaakaan vaihdeta. Ei mitään melua, ymmärrättekö, ei mitään melua."
Kun kaikki oli valmiina, kulki komennus "kääntäkää" minun kauttani miehestä mieheen, ja Ghost kääntyi aivan hiljaisesti. Kun jokin reivinuora paukahti tai väkipyörä narahti — sitä oli aivan mahdotonta välttää — niin teltta, joka meitä ympäröi, kumahti aivan aavemaisesti.
Tuskin olimme päässeet kääntymään, kun sumu hälveni ja me jouduimme äkkiä taas kirkkaaseen päivänpaisteeseen ja näimme aavan valtameren lainehtivan edessämme. Mutta ulapalla ei näkynyt ketään. Macedonia ei kyntänyt vihoissaan laineita eikä pimentänyt savullaan ilmaa.
Susi-Larsen ponnisti heti raakapuun tasaan, ja laiva laski pitkin sumutöyrään reunaa. Hänen kepposensa oli päivänselvä. Hän oli laskenut sumuun tuulen yläpuolelta, ja sillä välin kun Macedonia sokeasti kiiti perässä tavoittaaksensa hänet, hän oli livahtanut pois tästä kätköpaikastaan ja palasi nyt sinne takaisin suojapuolelta. Jos tämä keino onnistuisi, niin helpommin olisi voinut löytää nuppineulan heinätukosta kuin Ghostin tästä sumusta.
Hän ei laskenut kauaksi. Kun olimme jälleen vaihtaneet keulapurjetta ja isoapurjetta ja nostaneet taas latvapurjeet, ohjasi hän laivan jälleen sumun keskelle. Heti päästyämme sinne olisin voinut vaikka vannoa, että näin jonkin ison ja epäselvän haamun tulevan tuulenpuolelta sumusta esiin. Minä silmäsin nopeasti Susi-Larseniin. Sumu oli taaskin kietonut meidät syliinsä, ja hän nyökäytti minulle päätään. Hänkin oli nähnyt sen — Macedonian, joka oli arvannut hänen manööverinsä ja vähällä olisi voinut tuhota sen. Ei epäilystäkään, että olimme päässeet pakoon heidän huomaamattaan.