Tämä hänen piintynyt materialisminsa sai minut tekemään epätoivoisen liikkeen kädelläni ja sitten jatkoin taas työtäni. Hän jäljensi edelleen viivoja ja numeroita läpinäkyvälle mittakaavalle. Tuo työ vaatii tavatonta tarkkuutta ja täsmällisyyttä, ja se tapa, millä hän hillitsi voimaansa, jotta se voisi soveltua työn keveyteen ja hienouteen, herätti ihastustani.
Kun olin laittanut vuoteen kuntoon, huomasin ihmeekseni, että tarkastelin häntä jonkinmoisella ihastuksella. Hän oli epäilemättä varsin kaunis mies — kaunis maskuliinisessa merkityksessä. Samalla tein jälleen sen huomion, ettei hänen kasvoissaan voinut huomata vähintäkään paheen, huonouden tai synnin jälkeä. Olen aivan vakuutettu siitä, että hänen kasvonsa olivat aivan tyypilliset miehelle, joka ei tehnyt mitään väärää. Toivon, ettei tätä minun väitettäni käsitetä väärin. Minä tarkoitan, että mies, joka ulkomuodoltaan on sellainen kuin hän, ei voinut tehdä mitään omaatuntoaan vastaan, tai ettei hänellä yleensä ollut mitään omaatuntoa. Olen halukas pitämään oikeampana tätä viimeistä väitettäni. Hän oli perinyt esi-isiensä huomattavimmat ominaisuudet, hän oli niin alkuperäinen ihmisenä, että hän kuului suorastaan siihen tyyppiin, joka oli olemassa jo ennen siveellisen luonnon kehitystä Hän ei ollut epäsiveellinen, mutta häneltä puuttui kokonaan moraalia.
Sanoin äsken, että hänen kasvonsa olivat kauniit maskuliinisessa merkityksessä. Ne olivat sileäksi ajetut, ja piirteet olivat puhtaat ja hienot. Meri-ilmassa ja auringossa hänen alkujaan vaalea ihonsa oli muuttunut tumman pronssin väriseksi; se ilmaisi taistelua, mutta samalla teki hänet hurjan näköiseksi ja kohotti hänen kauneuttaan. Huulet olivat täyteläiset, mutta samalla lujat, melkeinpä kovat, mikä muuten on kuvaavaa vain ohuille huulille. Koko alapuoli kasvoja — suu ja leuka — olivat yhtä lujat ja kovat, ne ilmaisivat miehen lannistumatonta voimaa ja rohkeutta — yksinpä nenäkin. Sellainen nenä oli vain sillä miehellä, joka oli tottunut käskemään ja hallitsemaan. Se muistutti kotkan nokkaa. Yhtä hyvin se olisi voinut olla kreikkalainen kuin roomalainenkin, mutta ollakseen kreikkalainen se oli kuitenkin liian jykevä ja roomalaiseksi hiukan liian hieno. Ja samalla kuin väkivalta ja voima oli ikäänkuin ruumistunut hänen kasvoillensa, tuntui tuo perinnöllinen, painostava raskasmielisyys suurentavan hänen suunsa, silmiensä ja otsansa piirteitä, jotta ne näyttivät kauniimmilta ja täydellisemmiltä kuin mitä ne oikeastaan olivat.
Ihmeekseni huomasin seisovani aivan toimettomana ja katselevani vain häntä. Minun on aivan mahdoton selittää, missä määrin tuo mies herätti mielenkiintoani. Kuka hän oli? Mikä hän oli? Miten hän oli sellaiseksi tullut? Hänessä näytti olevan niin sanomattoman paljon mahdollisuuksia, niin paljon kykyä — eikö hän tosiaankaan ollut muuta kuin halpa laivuri, joka hylkeenpyytäjien parissa oli kuuluisa peloittavasta raakuudestaan?
Uteliaisuuteni pääsi valloilleen kokonaisena sanatulvana. "Mistä se johtuu, että te ette ole saanut aikaan jotakin suurta maailmassa? Teidän lahjoillanne te olisitte voinut päästä vaikka kuinka pitkälle. Te, joka olette vailla omaatuntoa ja moraalista vaistoa, olisitte voinut tulla koko maailman herraksi, olisitte voinut murskata sen voimallanne. Ja kuitenkin te, seisoessanne juuri elämänne korkeimmalla huipulla, jolloin voimat hitaasti alkavat mennä alaspäin ja kuolema vähitellen lähestyy, vietätte vain kurjaa elämää, pyydystätte merieläimiä, joilla tyydytetään naisten turhamaisuutta ja koreilunhalua, ryvette eläimellisyydessä — käyttääkseni teidän omia sanojanne — mikä on kaikkea muuta kuin kunniakasta. Miksette ole ihmeellisellä voimallanne toimittanut jotakin suurta? Eihän mikään olisi ollut teidän tiellänne, eihän mikään olisi voinut estää teitä. Mistä se riippuu? Eikö teillä ole ollut kylliksi kunnianhimoa? Jouduitteko te jonkin kiusauksen uhriksi? Mikä oli siihen syynä? Mikä?"
Hän kohotti silmänsä minuun, kun aloin puhua, ja hän katseli minua levollisesti, kunnes olin lopettanut ja seisoin siinä aivan hengästyneenä ja ymmällä. Hän oli hetken aikaa vaiti, ikäänkuin hän olisi tuuminut mitä sanoa ja alkoi sitten:
"Oletteko lukenut vertausta kylväjästä, joka läksi kylvämään, Hump? Siinä tapauksessa te ehkä muistatte, että osa siemenistä lankesi kivistöön, jossa ei ollut paljon maata, ja ne itivät nopeasti, siksi ettei niillä ollut syvää maata. Mutta kun aurinko nousi, niin pouta poltti ne ja ne kuivettuivat, siksi ettei niillä ollut juuria. Ja osa lankesi orjantappuroihin ja orjantappurat kasvoivat ja tukahduttivat ne."
"No hyvä?", sanoin minä.
"No hyvä?" toisti hän puoleksi harmistuneena. "Ei se ollut yhtään hyvä. Toinen noista tapauksista soveltuu minuun."
Hän kumartui jälleen työnsä yli ja jatkoi jäljentämistään. Minä lopetin askareeni ja olin jo avannut oven lähteäkseni, kun hän puhutteli minua jälleen.