"Sanokaa, että lattialankku löi teiltä hampaat suusta", naureskeli Louis. Hän yksin ei ollut lähtenyt kopistaan liikkeelle, ja hän riemuitsi siitä, ettei hänellä ollut ainoatakaan naarmua, joka olisi voinut todistaa hänen ottaneen osaa yölliseen tappeluun. "Malttakaahan vain, kun hän huomenna saa nähdä teidät, senkin lurjukset!" lisäsi hän naureskellen.

"Me sanomme, että luulimme häntä perämieheksi", sanoi joku. Ja toinen lisäsi: "Minäpä tiedän, mitä sanon — kun minä kuulin tuon kauhean melun, niin hyppäsin alas kopistani ja sain aika iskun vasten naamaani. Minä löin takaisin, mutta kun pimeässä en voinut tietää, kuka siinä oli, niin löin aivan umpimähkään."

"Ja tietysti isku osui minuun", sanoi Kelly, ja hänen kasvonsa kirkastuivat hetkeksi.

Leach ja Johnson eivät ottaneet osaa tähän neuvotteluun, ja selvästi saattoi huomata, että heidän toverinsa arvelivat heidän olevan jo aivan mennyttä kalua — ikäänkuin he jo olisivat olleet kuolleiden kirjoissa. Leach kuunteli hetken aikaa heidän valituksiaan ja moitteitaan, mutta sitten hän puhkesi sanomaan:

"Te väsytätte minua! Kylläpä te olette kaunista joukkoa. Jos te puhuisitte hiukan vähemmän ja käyttäisitte enemmän käsiänne, niin olisimme tehneet hänestä nyt lopun. Miksi ei joku teistä — juuri joku teistä voinut hankkia minulle veistä, kun minä pyysin? Tulen aivan hulluksi siitä! Te irvistelette ja marisette ja juoksette pitkin maailmaa, ikäänkuin hän yhdellä ainoalla iskulla voisi ottaa teidät hengiltä! Kyllä te tiedätte, ettei hän sitä tee. Hän ei voi sitä tehdä! Täällä ei ole liiaksi soutajia eikä ohjaajia, ja hän tarvitsee teitä kaikkia pyyntiin — hän tarvitsee aivan välttämättä teitä. Kuka soutaisi tai ohjaisi tai hoitaisi alusta, jos hän tekisi lopun teistä. Minä ja Johnson, me saamme maksaa kaikki. Menkää nukkumaan ja pitäkää suunne kiinni — sillä nyt minä tahdon maata."

"Hän on oikeassa, aivan oikeassa", selitti Parsons. "Voihan olla, ettei hän vainoo meitä kaikkia yht'aikaa — mutta painakaa mieleenne mitä minä sanon: tämän jälkeen on helvetti kylmä kuin jääkaappi verrattuna tähän laivaan."

Kaiken aikaa olin ollut hiukan levoton omasta puolestani. Mitähän minulle tapahtuisi, kun he keksivät minut täältä? En koskaan voisi päästä karkuun niinkuin Susi-Larsen oli tehnyt. Ja nyt kuului Latimerin ääni luukulta.

"Hump! Ukko tahtoo puhua teidän kanssanne!"

"Ei hän ole täällä", huusi Parsons vastaan.

"Onpa hän täällä", vastasin minä nousten kopistani ja koettaen puhua levollisesti ja huolettomasti.