Susi-Larsen odotti minua kajuutassa, hän oli haavottunut ja verissään. Hän hymyili minulle merkillistä hymyään.
"Tulkaa — täällä on teille työtä, tohtori. Näyttääpä siltä, kuin te tällä matkalla saisitte koko paljon tekemistä. En ymmärrä miten Ghostin kävisi ilman teitä, ja jos vain voisin tuntea jotakin niin jaloa tunnetta kuin kiitollisuutta, niin kiittäisin teitä nyt kaikesta sydämestäni."
Minä tiesin ennestään, mitä lääkkeitä Ghostissa oli mukana, ja sillä aikaa kuin lämmitin vettä kamiinassa ja otin esille kaikki mitä haavanhoitoa varten tarvitsin, kulki Larsen jutellen ja nauraen edestakaisin tutkien haavojaan miettiväisen näköisenä. En ollut koskaan ennen nähnyt hänen ruumistaan alastomana, ja minun täytyy tunnustaa, että tämä näky herätti ihmetystäni ja ihastustani. En ole koskaan tuntenut tarvetta ylistää ruumiin ihanuutta — kaukana siitä. Mutta minussa on siksi paljon taiteilijaa, että ymmärrän antaa kauneudelle arvonsa.
Minua suorastaan lumosi Susi-Larsenin vartalon sopusuhtaisuus ja sen hirvittävä kauneus, niinkuin mieleni tekisi sanoa. Olen juuri äsken nähnyt miehet alhaalla kanssissa. Usealla oli erinomaiset lihakset, mutta heissä kaikissa oli sittenkin jotakin puutteellista — jokin kohta ei ollut kylliksi kehittynyt, toinen taas aivan liiankin — jokin kaarros tai mutka häiritsi sopusuhtaisuutta — milloin jalat olivat liian lyhyet tai liian pitkät — liian jäntevät tai luisevat tai päinvastoin. Ufti-Ufti oli ainoa, jolla oli täysin sopusointuiset muodot, mutta niiden kauneutta saattoi sanoa miltei naiselliseksi.
Susi-Larsenin vartalo sen sijaan oli oikea miehuuden perikuva, se oli miltei jumalallisen täydellinen. Kun hän astui kajuutassa tai nosti käsivarsiaan, näin hänen lihastensa pinnistyvän ja liikkuvan kiiltävän nahan alla. Olen unohtanut mainita, että kasvot yksin olivat pronssinväriset.
Skandinaavisen syntyperänsä vuoksi hänen ruumiinsa oli valkoinen kuin naisen iho. Muistan, kun hän kohotti käsivarttansa tunnustellakseen haavaa päässään, että lihakset hänen käsivarressaan liikkuivat kuin jokin elävä olento valkeassa tupessaan. Juuri tuo samainen lihas oli kerran ollut vähällä puristaa hengen minusta ja iskenyt monta murskaavaa iskua… En voinut irroittaa katsettani hänestä. Seisoin siinä aivan liikkumatta pidellen puhdistettua sidekangasta kädessäni, ja huomaamattani käärö aukeni ja valui lattialle.
Hän katsoi minuun. Ja minä huomasin samassa tuijottavani häneen.
"Jumala on muovaillut teidät hyvin", sanoin minä.
"Todellako?" vastasi hän. "No, olenhan usein itsekin sitä ajatellut ja ihmetellyt."
"Sen tarkoitustako…", aloitin minä.