"Ne ovat maanneet kosteina, herra", selitti hän arvokkaasti. "Mutta voivathan ne kelvata sen aikaa, kunnes olen kuivannut teidän omat vaatteenne."
Nojaten seinään ja horjahtaen joka kerta, kun laiva heilahti, sain vihdoin kokin avulla karhean villapaidan ylleni. Tuo epämiellyttävä kosteus sai aikaan sen, että tunsin pistelyä ja kihelmöimistä ihossani. Kokki, joka huomasi, että värisin ja irvistelin vaistomaisesti, sanoi hymyillen:
"Toivottavasti teidän ei koskaan elämässänne tarvitse tottua tällaiseen, sillä teillähän on hieno iho kuin naisella, en mokomata ole ennen nähnyt. Heti teidät nähtyäni olisin voinut vaikka vannoa, että olette hieno herra."
Alusta alkaen olin tuntenut vastenmielisyyttä häntä kohtaan, ja tuo tunne vain lisääntyi hänen auttaessaan vaatteita ylleni. Minusta tuntui vastenmieliseltä tulla hänen lähellensä. Minä peräydyin aina, kun hän kosketteli minua; luontoni nousi häntä vastaan. Ja tämän tunteen vallassa sekä kiusaantuneena siitä hajusta, joka läksi monista liedellä kiehuvista ja porisevista pannuista, pyrin niin pian kuin suinkin raittiiseen ilmaan. Sitä paitsi tahdoin mitä pikimmin tavata kapteenia saadakseni tietää, mihin keinoihin he saattoivat ryhtyä viedäkseen minut maihin.
Yksinkertainen pumpulipaita, jonka kaulus oli repaleinen ja rinta tahraantunut, ikäänkuin siinä olisi ollut vanhoja veripilkkuja, puettiin ylleni hartain anteeksipyynnöin ja selityksin. Sitten sain kömpelöt kengät jalkaani sekä vaaleansiniset, virttyneet housut, joista toinen lahje oli ainakin kymmenen tuumaa pitempi toista. Tuo lyhyempi lahje teki minuun sen vaikutuksen kuin piru olisi aikonut siepata itselleen kokin sielun, mutta saanutkin palan todellisuutta varjon asemesta.
"Ketä minä saan kiittää tästä ystävällisyydestä?" kysyin minä ollessani täysissä tamineissa, päässä pieni pojanlakki ja yllä takin sijasta likainen, raidallinen pumpulimekko, joka riippui vain vyötäisille saakka ja jonka hihat eivät ulottuneet kyynärpäitä pitemmälle.
Kokki ojensi vartaloaan sirosti, vaikka samalla nöyrästi ja hänen huulillaan karehti mielistelevä hymyily. Sen kokemuksen nojalla, mikä minulla oli valtameren laivojen palvelusväestä, matkan lähetessä loppuaan, olisin voinut vannoa, että tuo asento oli aivan tiedoton. Epäilemättä se johtui vain perinnöllisestä matelevaisuudesta.
"Mugridge, herra", leperteli hän rasvaisen hymyn levitessä hänen naisellisten kasvojensa vii. "Thomas Mugridge, herra, nöyrin palvelijanne."
"Hyvä, Thomas", sanoin. "Pidän teitä mielessäni, kun vaatteeni ovat kuivuneet."
Lempeä välke kirkasti hänen kasvojaan, ja hänen silmänsä kiilsivät, ikäänkuin jossakin syvällä hänen sielussaan hänen esi-isänsä olisivat heränneet ja muistelleet hämärästi niitä juomarahoja, joita he entisen elämänsä aikana olivat saaneet.