"Kyllä."
"Tänään? Nyt?"
"Niin."
Daylight tuumi hetkisen.
"Ei, pieni nainen, en tee sitä. Se ei käy päinsä ja sinä tiedät sen itse. Tahdon sinut omakseni — kokonaan; ja saadakseni sinut kokonaan omakseni, täytyy minun antaa sinulle itseni kokonaan ja jos jatkan liikepeliä, jää minusta hyvin vähän jäljelle sinulle annettavaksi. Kun sinä, Dede, olet kanssani maatilalla, olen varma sinusta ja varma itsestäni. Sinusta olen varma joka tapauksessa. Sinä saat sanoa, mitä haluat, mutta yhtäkaikki sinä varmasti tulet vaimokseni. Ja nyt, Larry, on sinun parasta lähteä. Palaan pian hotelliin ja koska en enää astu jalallani konttoriin, saat tuoda kaikki paperit huoneisiini allekirjoitettaviksi. Ja voit soittaa minulle puhelimella milloin tahansa. Tämä vararikko on täyttä totta. Ymmärrätkö? Olen sen päättänyt?"
Hän nousi osoittaakseen Heganille, että oli aika lähteä. Jälkimäinen oli aivan ymmällä. Hän nousi niinikään, mutta jäi avuttomana katselemaan ympärilleen.
"Suoraa mielettömyyttä", mutisi hän.
Daylight laski kätensä toverinsa olkapäille.
"Rohkaise mielesi, Larry. Olet aina puhunut ihmisluonnon ihmeistä ja nyt minä annan sinulle siitä esimerkin, etkä sinä ymmärrä arvostaa sitä. Minä olen suurempi uneksija kuin sinä, siinä kaikki, ja minä uneksin sellaista, mistä tulee tosi. Se on suurin, parhain uni, mitä milloinkaan olen uneksinut ja minä aijon sen toteuttaa — —"
"Menettämällä kaiken, mitä omistat", puhkesi Hegan puhumaan.