"Me haluamme", sanoi Letton vuorostaan ottaen puhevuoron ja vaikeni maistaakseen kivennäisvettään, "me haluamme saada suuren määrän Ward Valleyn osakkeista pois yleisön hallusta. Me voisimme tehdä tämän helposti kiristämällä rahamarkkinoita ja peloittamalla osakkeenomistajia. Ja se kävisi meille siten halvemmaksikin. Mutta me olemme ehdottomasti aseman herroja, ja me olemme siksi hyvänsuopia, että ostamme Ward Valleyn osakkeita huippuhintoihin. Eipä silti, että mielisimme harjoittaa hyväntekeväisyyttä, mutta me tarvitsemme pääomansijoittajia suurissa parannussuunnitelmissamme. Emmekä suoranaisesti häviäkään näin menetellessämme. Kun johtokunnan päätös tulee tunnetuksi kohoavat Ward Valleyn osakkeet pilviin. Tämän laillisen liiketoimemme ohessa me samalla aimo tavalla höyhennämme hankintakaupalla keinottelevia. Mutta tämä on vain satunnaista ja tavallaan välttämätöntä. Hankintakaupalla keinottelevat ovat tietysti oikeita pelaajia ja heille tapahtuu ansion mukaan."
"Ja vielä yksi seikka, herra Hamish", sanoi Guggenhammer, "jos ostatte yli käytettävänä olevien varojenne tai yli sen summan, minkä uskallatte tähän kauppaan panna, niin kutsukaa viipymättä meitä avuksenne. Muistakaa, että me olemme takananne."
"Niin, me olemme takananne", toisti Dowsett. Nathaniel Letton nyökähytti päätään vahvistukseksi. "Puhukaamme nyt tuosta kaksinkertaisesta osingosta kahdeksantenatoista päivänä —." John Dowsett repäisi lehden muistikirjastaan ja korjasi silmälasejaan. "Esitän teille numerot. Tässä te näette…"
Ja sitten hän esitti pitkän ammattimaisen ja historiallisen selonteon
Ward Valleyn tuloista ja osingoista sen perustamispäivästä lähtien.
Koko neuvottelu kesti vain tunnin, jonka kuluessa Daylight eli korkeimmalla huipulla, minne milloinkaan oli elämässään kiivennyt. Nämät miehet olivat suurpelaajia. He olivat mahtimiehiä. Tosin hän tiesi, etteivät he olleet kaikkein suurimpia. He eivät olleet Morganien ja Harrimanien vertaisia. Mutta he olivat kuitenkin tekemisissä noiden jättiläisten kera ja olivat itse pienempiä jättiläisiä. Häntä miellytti heidän käytöksensä häntä kohtaan. He kohtelivat häntä hyväntahtoisesti, mutta ei alentuvasti. He kohtelivat häntä kunnioittavasti kuin vertaistaan ja se hiveli Daylightin mieltä, sillä hän tiesi hyvin, että he tiedoissa ja varallisuudessa olivat häntä paljon edellä.
"Me saamme hiukan eloa keinottelija-joukkueeseen", sanoi Leon Guggenhammer riemuiten, kun he nousivat lähteäkseen. "Ja te, herra Hamish, olette mies sen tekemään. He luulevat varmasti, että te ajatte omia asioitanne, ja heidän aseensa ovat teroitetut teidänlaisenne vasta-alkajan varalle."
"He tulevat varmaan erehtymään", vahvisti Letton ja hänen harmaat silmänsä katselivat suuren kaulahuivin poimuista, joka peitti hänen kaulansa korviin saakka. "Heidän ajatuksensa kulkevat vanhoja uriaan. Joku odottamaton seikka tekee tyhjäksi heidän kaavamaiset laskelmansa — joku uusi yhdistelmä, joku outo tekijä, joku uusi muunnos. Ja te, herra Hamish, olette heille kaikkea tätä. Ja toistan vielä, he ovat pelaajia ja ansaitsevat kohtalonsa. He häiritsevät ja painostavat jokaista laillista yritystä. Teillä ei ole käsitystäkään siitä, mitä häiriötä he tekevät meikäläisille — vähä väliä pelitempuillaan tekemällä tyhjiksi terveimmätkin suunnitelmat, saattamalla häviöön vakavaraisimmatkin laitokset."
Dowsett ja nuori Guggenhammer nousivat toiseen moottorivaunuun, Letton yksinään toiseen. Daylightiin, jonka ajatukset vielä askaroivat kuluneen tunnin tapahtumissa, teki lähtöhetki syvän vaikutuksen. Nuo kolme konetta seisoivat kuin loihditut öiset hirviöt hiekoitetulla pihalla pimeän ajoportin alla. Yö oli pimeä ja moottorivaunujen valot leikkasivat pimeyttä: yhtä terävästi kuin veitset leikkaisivat kovaa puuta. Kuuliainen palvelija — koneellisesti toimiva haltija talossa, joka ei ollut kenenkään noista kolmesta miehestä — seisoi vakavana kuin kuvapatsas autettuaan heidät vaunuihin. Turkkipukuiset ajajat häämöittivät epäselvinä, valtavina haahmoina istuimiltaan. Toinen toisensa perästä kiitivät vaunut kuin ratsastajan kannustamat juoksijat pimeyteen, kääntyivät ajotielle ja hävisivät yöhön.
Daylightin vaunu kulki viimeisenä ja kurkistaessaan ulos, näki hän vilahdukselta valaisemattoman talon, joka pimeydessä näytti vuoren suuruiselta. Kenen se oli? aprikoi hän. Kuinka käyttivät he juuri sitä salaiseen neuvotteluunsa? Puhuisiko palvelija? Entä ajajat? Olivatko hekin luotettavia miehiä kuten "meidän" herra Howison? Salaperäisyyttä? Asian menestys riippui siitä. Ja käsikädessä salaperäisyyden kanssa kulki voima. Hän nojasi taaksepäin ja imi savukettaan. Suuria yrityksiä oli tekeillä. Kortit oli jaettu varkain ja hänkin otti osaa suureen peliin. Hänen mieleensä muistuivat entiset poker-pelit Jack Kearnsin kera ja hän nauroi ääneen. Hän oli pelannut tuhansista, mutta nyt hän pelasi miljoonista. Häntä hytkähytti, kun hän kuvitteli noiden miesten tappiota kahdeksantenatoista päivänä, jolloin johtokunta päättäisi jakaa kaksinkertaisen osingon — noiden miesten, jotka olivat teroittaneet aseitaan nolatakseen hänet — hänet, Burning Daylightin.