Täten tuli Daylightista kyvykäs rahamies. Hän ei ryhtynyt työmiehiä pettämään. Hänellä ei ensiksikään ollut sydäntä siihen ja sitäpaitsi ei se tyydyttänyt hänen pelivaistoaan. Työmiehet olivat niin helpot pettää, niin typerät. Heidän pettämisensä muistutti fasaanien lahtaamista Englannin rauhoitetuilla metsästysmailla, josta hän oli kuullut kerrottavan. Hänen mieleistään urheilua oli väijyä kyvykkäitä ryöväreitä ja riistää heidän saaliinsa. Siinä oli hauskuutta ja jännitystä ja silloin tällöin kävi taistelu oikein hitonmoiseksi. Kuten Robin Hood entisaikaan ryösti Daylight mieluimmin rikkaita ja jakoi vähissä erin tarvitsevaisille. Mutta hän oli armelias omalla tavallaan. Suuri inhimillinen kurjuus ei häntä liikuttanut. Se kuului ainaiseen maailmanjärjestykseen. Hän ei sietänyt järjestettyjä hyväntekeväisyysseuroja eikä hyväntekeväisyys-ammattikauppiaita. Eikä hän antanutkaan omaatuntoaan rauhoittaakseen. Hän ei ollut kenellekään velkaa, eikä voinut ajatella hyvitystä. Mitä hän antoi, oli vapaaehtoinen lahja; ja hän antoi niille, joiden kanssa tuli tekemisiin. Hän ei milloinkaan antanut rahastoon, jota koottiin Japanissa maanjäristyksestä kärsineiden hyväksi, eikä ulkoilma-rahastoon New Yorkin Cityssä. Sen sijaan antoi hän Jonesille, hissimiehelle niin paljon rahaa, että tämä vuoden ajan saattoi kirjoittaa kirjaansa. Saatuaan tietää, että tarjoilijansa vaimo poti keuhkotautia, lähetti hän vaimon Arizonaan, ja kun lääkärit myöhemmin julistivat tämän tilan toivottomaksi, lähetti hän miehenkin sinne, jotta mies saisi olla vaimonsa kanssa tämän kuolemaan saakka. Niinikään osti hän monet jouhiset ratsastusvaljaat eräältä rangaistusvangilta, joka levitti hyvää sanomaa tästä, kunnes Daylight arveli toisen puolen vankilan rangaistusvangeista tekevän hänelle valjaita. Hän osti ne kaikki ja maksoi jokaiselle heistä kahdestakymmenestä viiteenkymmeneen dollariin. Ne olivat kauniita ja hyödyllisiä kapineita ja hän koristi niillä kaikki tyhjät paikat makuuhuoneensa seinillä.

Ankara elämä Yukonissa ei ollut tehnyt Daylightia kovaksi. Vasta sivistys sai sen aikaan. Siinä hurjassa pelissä, jota hän nyt pelasi, hävisi huomaamatta hänen tavallinen iloisuutensa samaten kuin hänen pitkäveteinen ja hidas puhetapansa. Samoinkuin hänen puheensa muuttui teräväksi ja hermostuneeksi, samoin muuttui hänen aivotoimintansa. Pelin tuoksinassa oli hänellä yhä vähemmän aikaa olla hyväntahtoinen. Muutos näkyi hänen kasvoissaankin. Hänen piirteensä kävivät kovemmiksi. Harvoin kaartuivat hänen huulensa leikilliseen myhäilyyn, harvoin sai hymyily hänen silmäkulmansa vetäytymään ryppyihin. Itse silmissä, jotka olivat mustat ja välkkyvät kuin intiaanin, näkyi julmuuden ja raa'an voimantunnon välähdyksiä. Hänen peloittava elinvoimansa oli jäljellä ja säteili koko hänen olemuksestaan, mutta se ilmeni nyt miesten-polkijan, miesten-voittajan elinvoimana. Hänen taistelunsa alkuperäistä luontoa vastaan olivat tavallaan olleet persoonattomia; nyt taisteli hän vertaistensa miesten kera ja kamppailut taipaleella, joella ja pakkasessa olivat vahingoittaneet häntä paljon vähemmän kuin nykyisen taistelun katkeruus ja kiihkeys.

Hänellä oli vielä iloisuuden ja sydämellisyyden hetkiä, mutta ne olivat ajoittaisia ja pingoitettuja ja tavallisesti oli niiden aiheuttajana ennen aterianaikaa nautitut cocktailit. Pohjanperällä hän oli juonut hillittömästi ja epäsäännöllisten väliaikojen perästä; mutta nyt muuttui hänen juomisensa säännölliseksi ja hillityksi. Muutos oli tapahtunut itsetiedottomasti, mutta se perustui hänen ruumiillisiin ja henkisiin elinehtoihinsa. Hän käytti cocktailia ehkäisykeinona. Vaikkei hän ollut ajatellut sitä, vaati jännitys, joka johtui hänen yritystensä uhkarohkeudesta, ehkäisyä tai lakkautumista; ja viikkojen ja kuukausien kuluessa hän huomasi cocktailien täyttävän tämän tehtävän. Ne rakensivat kiviseinän. Hän ei milloinkaan juonut aamulla eikä konttoritunteina; mutta heti konttorista lähdettyään ryhtyi hän rakentamaan alkoholin luomaa unohduksen muuria tietoisuutensa suojaksi. Konttori muuttui heti joksikin, jonka kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä. Se lakkasi olemasta. Iltapäivällä, välipalan jälkeen, se eli taas tunnin tai pari, kunnes hän sieltä lähtiessään rakensi unohduksen muurin. Luonnollisesti poikkesi hän joskus tästä tavasta; ja niin ankara oli hänen itsekurinsa, että hän pidättäytyi juomasta, jos hänellä oli edessään päivälliset tai neuvottelu, missä hän kohtasi vihollisia tai liittolaisia ja päätti liikeyrityksistä. Mutta heti kun liikeasiat olivat järjestetyt, tilasi hän aina Martin-cocktailin. Se oli tuotava korkeassa lasissa, muuten ei hän ollut tyytyväinen.

VI LUKU.

Daylightin elämään tuli Dede Mason. Hän tuli miltei huomaamatta. Daylight oli ottanut hänet palvelukseensa kiinnittämättä häneen sen enempää huomiota kuin konttorikalustoon, juoksupoikaan, Morrisoniin, konttoripäällikköön ja ainoaan apulaiseen ja kaikkeen muuhun, mikä kuului yli-ihmisen pelipaikan, liiketoimisten tarpeisiin Ensimäisten kuukausien kuluessa, jotka Dede Mason oli hänen palveluksessaan, ei hän olisi voinut sanoa, minkä väriset silmät tällä oli, jos joku olisi sitä kysynyt. Hänellä oli hämärä käsitys, että Dede Mason oli tumma, vaikka tämä itse asiassa oli keskiväliltä. Niinikään oli hänellä mielikuva, ettei Dede Mason ollut laiha, vaikkei hän Daylightin käsityksen mukaan ollut lihavakaan. Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten hän pukeutui. Hänen silmänsä eivät olleet harjaantuneet huomaamaan sellaisia asioita, eikä hän ollut niistä huvitettukaan. Päinvastaisen vaikutelman puutteessa piti hän selvänä, että hän oli hyvin puettu. Hän tunsi hänet "Neiti Masonina" ja siinä kaikki, vaikka hän oli pannut merkille, että hän pikakirjoittajana oli nopsa ja täsmällinen. Tämäkin vaikutus oli kuitenkin hyvin epämääräinen, sillä hän ei ollut milloinkaan ollut tekemisissä muiden pikakirjoittajien kanssa ja piti luonnollisena, että he kaikki olivat nopsia ja täsmällisiä.

Allekirjoittaessaan eräänä aamuna kirjeitä, huomasi hän sanat I shall. Silmäiltyään nopeasti sivua, nähdäkseen oliko siellä samoja lausetapoja, huomasi hän useita I will. I shall oli yksin. Se näytti epäilyttävältä. Hän painoi kahdesti soittonappulaa ja hetkistä myöhemmin tuli Dede Mason huoneeseen.

"Sanoinko noin, neiti Mason?" kysyi hän ojentaen hänelle kirjettä ja osoittaen epäilyttävää lausetta.

Mielipahan varjo häivähti Dede Masonin kasvoilla. Hänet oli tavattu virheestä.

"Olen erehtynyt", sanoi hän. "Olen pahoillani. Mutta se ei ole virhe, te tiedätte", lisäsi hän nopeasti.

"Mistä sen tiedätte?" väitti Daylight. "Se ei kuulu oikealta minun korvissani."