Makamuk nousi seisomaan. Hänen naamassaan oleva pitkä arpi piti hänen huultaan alinomaisessa irvistyksessä, joka ei sopinut yhteen silmien hurjan loisteen kanssa. "Tänään", alkoi hän poiketen tahallaan aiheesta, "kuljin kauppamies Macklewrath'in majan ohitse. Ja ovessa näin lapsen, joka nauroi auringonpaisteessa. Ja lapsi katsoi minuun kauppamies Macklewrath'in silmillä ja peljästyi. Äiti juoksi sen luokse ja lohdutteli sitä. Äiti oli Ziska, Thlunglet-nainen."
Hänen äänensä hukkui raivoisaan ulvontaan, mutta hän sai sen vaikenemaan kääntymällä mahtavalla eleellä Keesh'iin päin ja hän nosti kätensä, uhkaavasti osoittaen sormellaan:
"Vai niin, te Thlunglet'in miehet? Te annatte pois naisenne ja tulette sitten Tana-naw'laisilta pyytämään uusia? Mutta me tarvitsemme itse naisemme, Keesh, sillä meidän on siitettävä miehiä, paljon miehiä, sen päivän varalle, jona Korppi taistelee Sutta vastaan."
Hyväksymismyrskyn läpi tunki Gnobin kimakka ääni: "Entäs sinä,
Nossabok, joka olet hänen rakkain veljensä?"
Nuori mies oli notkea ja sorjavartaloinen. Hänellä oli tyyppinsä voimakas kotkamainen nenä ja korkea otsa, ja jonkin hermovian takia hän silloin tällöin räpäytti toista silmäänsä omituisen miettiväisesti. Nytkin, hänen noustessaan, painui hänen toinen silmänluomensa hetkiseksi alas. Mutta sille ei naurettu niinkuin tavallisesti. Jokainen naama oli totinen. "Minäkin kuljin kauppamies Macklewrath'in majan ohi", alkoi hän pehmeällä tyttömäisellä äänellä, joka oli hyvin nuorekas ja muistutti hänen sisarensa ääntä. "Ja minä näin indianeja, joiden hiki valui silmiin ja joiden polvet vapisivat väsymyksestä, — minä näin indianien ähkivän kaataessaan tukkeja aitan rakennukselle, jonka Macklewrath aikoo teettää. Ja omin silmin näin heidän hakkaavan puita, että shamaani Brown'in Iso Talo pysyisi lämpöisenä pitkien öiden pakkasilla. Tämä on naisten työtä. Koskaan ei Tana-naw tekisi sellaista. Me olemme miesten veriveljiä, emmekä naisten, ja Thlunglet-miehet ovat naisia."
Syntyi syvä hiljaisuus ja kaikkien silmät kääntyivät Keesh'iin. Tämä katseli tarkasti ja kylmästi ympärilleen, katsoen jokaista täysikasvuista miestä suoraan silmiin. "Vai niin", sanoi hän tyynesti. Ja toisti, "vai niin." Sitten hän sen enempää sanomatta kääntyi ja poistui pimeyteen.
Konttaavien pikkulasten ja takkuisten susikoirien lomitse kulki hän ison leirin läpi sen ulkolaitaan, jossa hän tapasi naisen, joka nuotiotulen ääressä teki työtä. Köynnöskasvien juurista revityistä kaistaleista punoi hän siimoja kalastusta varten. Hetkisen katseli mies hiljaa, kuinka tytön taitavat kädet selvittelivät sotkeuntuneita kuorensyitä. Kaunis oli hän katsella työhönsä kumartuneena, vahvarakenteinen, korkeapovinen ja lanteilta leveä, äidiksi luotu. Ja loimuava valkea kultasi hänen vaskenväriset kasvonsa, hänen tukkansa oli sinisen musta ja hänen silmänsä kuin musta meripihka.
"Oi, Su-Su", sanoi hän lopulta, "sinä olet menneinä aikoina minua ystävällisesti silmäillyt ja myöskin päivinä, jotka vielä ovat nuoria."
"Minä silmäilin sinua ystävällisesti siksi, että olit Thlunglet'in päällikkö", vastasi tyttö nopeasti, "ja senkin tähden, että olit iso ja väkevä."
"Niin —"