"Ei, oi Keesh." huusi tyttö hänen jälkeensä. "Ei kahta päätä, vaan vähintäin kolme!"
Mutta Keesh oli uudelle uskolleen kuuliainen, eli vanhurskaasti ja vaati heimonsa kansan tottelemaan pastori Jackson Brownin käskyjä. Koko kalastusaikana hän ei välittänyt Tana-naw'sta eikä huolinut heidän pilkastaan, eikä eri heimojen naisten nauruista. Kalastuksen jälkeen lähti Gnob ja hänen kansansa, mukanaan suuret varastot sekä auringossa kuivattua että savustettua lohta, metsästämään Tana-naw heimon sydänmaille. Keesh näki heidän lähtevän, mutta kävi siitä huolimatta Lähetyksen jumalanpalveluksissa, joissa hän säännöllisesti rukoili ja johti laulua syvällä bassoäänellään.
Pastori Jackson Brown nautti tästä syvästä bassoäänestä ja katsoen hänen eteviin ominaisuuksiinsa, piti hän Keeshiä etevimpänä oppilaanaan. Siihen ei Macklewrath luottanut. Hän ei uskonut pakanoiden kääntymisen pysyväisyyteen, eikä peitellyt mielipidettään. Mutta Mr Brown oli tavallansa suuripiirteinen mies, ja hän todisti eräänä pitkänä syysiltana kauppamiehelle kaiken tämän niin vakuuttavasti, että kauppamies, jonka oli täytynyt luopua näkökohdasta toisensa jälkeen tuskaantuneena sanoi lopulta: "Piru vieköön, Brown, käännyn itsekin, jos Keesh pitää sekoittamattomana värinsä kaksi vuotta!" Mr. Brown ei koskaan päästänyt tilaisuutta käsistään, siis löi hän vetoa yksinkertaisesti lyömällä kättä, ja tämän jälkeen oli Keeshin käyttäytymisen ratkaistavissa, mihinkä Macklewrathin sielu lopulta joutuisi.
Mutta eräänä päivänä kun talven tullen lumi oli niin tarpeeksi kattanut maan että päästiin kulkemaan, kuultiin uutisia. Tana naw-mies tuli St. George Missioniin ostamaan ampumavaroja ja kertoi, että Su-Su oli luonut silmänsä Nee-Koo'hon joka oli mainio, nuori metsästäjä ja oli hänestä vanhan Gnobin nuotiolla tarjonnut suurenmoisen hinnan. Jotenkin samaan aikaan tapasi pastori Jackson Brown Keesh'in joelle vievällä metsätiellä. Keeshin parhaat koirat olivat valjastettuina hänen rekensä eteen, johonka hän oli sitonut parhaimman lumikenkäparinsa.
"Mihinkä olet matkalla, oi Keesh? Metsästämäänkö?" kysyi Mr Brown indianien tapaan.
Keesh katsoi häntä minuutin verran kiinteästi silmiin, sitten hän käski koiransa liikkeelle. Sen jälkeen sanoi hän miettiväisesti katsoen lähetyssaarnaajaan: "En! Suoraa päätä helvettiin."
* * * * *
Aukeamalla oli kolme yksinäistä, matalaa telttaa, jotka ikäänkuin tahtoivat kaivautua lumen sisään, synkkää yksinäisyyttä pakoon. Tusinan askeleen päässä oli jylhä metsä. Ylläkään ei nähnyt taivaan puhdasta sineä, ainoastaan muodottoman, sumuisen lumitäytteisen pilvistön. Ei tuulta, ei ääntä, ei mitään muuta kuin lunta ja hiljaisuus. Ei myöskään leirin vilkasta elämää, sillä metsämiehet olivat yllättäneet peuralauman sivultapäin ja saalis oli ollut suuri. Nyt oli paastoamisen jälkeen vietetty suuret juhlat, ja sentähden makasivatkin kaikki syvässä unessa peurannahkaisten kattojensa alla, vaikka olikin keskipäivä.
Erään teltan ulkopuolella palavan tulen ääressä oli viisi paria lumikenkiä ja nuotion vieressä istui Su-Su. Hänen päänsä, tukkansa ja kaulansa olivat oravannahkaisen kaavun peitossa, mutta paljain käsin piteli hän näppärästi neulaa ja suonilankaa, valmistellen purppuranpunaisella vaatteella vuoratun nahkavyön viimeisiä koristeita. Jossakin, jonkin teltan takana, haukahti koira terävästi. Kerran tytön isä äännähteli unissaan hänen takanaan olevassa teltassa. "Pahoja unia", hymyili hän itsekseen. "Hän vanhenee jo ja viimenen liha-annos oli liian suuri."
Hän kiinnitti viimeisen helmen, solmisi langan ja kohensi tulta. Katsottuaan kauan tuleen, nosti hän päätään ja kuunteli lumen narskumista mokkasiineihin puettujen jalkojen alla. Keesh seisoi hänen vieressään hiukan etukumarassa taakan tähden, jota hän kantoi selässään. Se oli peitetty pehmeäksi parkittuun hirven nahkaan ja Keesh heitti sen huolimattomasti lumeen ja istuutui. He katsoivat kauan toisiaan puhumatta sanaakaan.