Su-Su hymyili, ja hänen silmänsä tulivat vielä hellemmiksi. Taas tunsi hän nuo pehmoiset kätöset kaulansa ympärillä. Mies oli kaunis katsella, vyö tosin oli pieni, tehty pienemmälle miehelle, mutta mitä siitä? Voihan hän tehdä uusia vöitä.
"Mutta veri?" kysyi hän uuden kasvavan toivon elähdyttämänä. "Veri,
Keesh? Onko se… onko ne… päitä?"
"Ovat."
"Ne ovat varmaan ihan tuoreita, sillä muuten olisi veri jäätynyt."
"Niin, nyt ei ole kylmä ja ne ovat tuoreita, aivan tuoreita."
"Oi Keesh!" Hänen kasvonsa olivat lämpöiset ja kirkkaat. "Ja ne ovat minulle?"
"Niin, sinulle."
Hän tarttui hirvennahan kulmaan, repäisi sen auki ja päät vierivät tytön eteen.
"Kolme", kuiskasi Keesh hurjasti, "ei, vähintäin neljä."
Mutta Su-Su istui jäykistyneenä. Siinä ne nyt olivat, — pehmeäpiirteinen Nee-Koo, Gnob'in vanha kyhmyinen naama, Mahamuk, joka irvisti hänelle halkinaisella huulellaan, ja vihdoin Nossabok tyttömäisine poskineen ja toinen silmäluomi vanhaan tapaan omituisen miettiväisesti roikuksissa. Siinä ne makasivat tulenloimun valaistessa niitä ja leikkiessä niiden kanssa ja jokaisesta päästä levisi punainen piiri lumeen.