Miehen lihakset laukesivat ja voitonriemuinen tyytyväisyys loisti hänen silmistään, jotka hän käänsi poispäin, ettei nainen sitä huomaisi.
"Minä kerron sinulle jotain, Li-Wan", sanoi hän päättäväisesti; "sinä olit pikkuinen lintu jossakin edellisessä elämässä, pieni metsälintu nähdessäsi nämä tapahtumat, ja sinä muistelet niitä vielä. Ei se ole ihmeellistä. Minä olin aikoinani hirvi, ja minun isoisästäni tuli kuoltuaan karhu — niin sanoi minulle shamaani ja shamaani ei voi valehdella. Näin kuljemme me jumalten teillä elämästä elämään ja yksin jumalat tietävät ja ymmärtävät sen. Unet ja unten varjot muuttuvat muistoiksi, siinä kaikki, ja auringonpaisteessa vingahteleva koira epäilemättä näkee ja muistaa ennen elämiänsä tapahtumia. Bash tuossa on ennen ollut soturi. Uskon varmasti, että se on ollut ennen soturi."
Canim heitti elukalle luun ja nousi seisomaan. "Tule, lähtekäämme nyt.
Aurinko lämmittää kyllä vielä, mutta tämän viileämmäksi ilma ei muutu."
"Ja ne valkoiset ihmiset, minkä näköisiä ne ovat", uskalsi Li-Wan kysyä.
"Samanlaisia kuin sinä ja minä", vastasi Canim, "heidän ihonsa ainoastaan on vaaleampi. Ennenkuin päivä on mennyt mailleen olet heidän joukossaan."
Canim kiinnitti makuupeittonsa sadanviidenkymmenen naulan kantamukseensa, siveli kasvoihinsa märkää savea ja istahti lepäämään kunnes Li-Wan saisi koirien kuormat kuntoon. Olo painautui maahan, nähdessään kalikan naisen kädessä, ja antoi vastustelematta sitoa selkäänsä yli neljäkymmentä naulaa painavan taakan. Mutta Bash oli ärtyinen ja levoton, eikä voinut olla murisematta ja vinkumatta, kun se pakoitettiin ottamaan taakka selkäänsä. Se nosti niskakarvojansa ja paljasti hampaansa kun Li-Wan kiristi hihnoja, ja näytti koko pahansuovan luonteensa, hyökätessään naisen sivulle ja taaksepäin. Ja Canim naureskeli ja sanoi: "Enkö minä sanonut, että se kerran on ollut suuri soturi?"
"Näistä nahkoista saamme hyvän hinnan", huomautti hän korjaten päähihnaansa ja nosti kantamuksen maasta. "Hyvän hinnan. Valkoiset miehet maksavat paljon tällaisesta tavarasta, sillä heillä ei ole aikaa metsästää ja ovat pakkaselle alttiita. Pian me juhlimme Li-Wan, niinkuin et ole kaikkien ennen elettyjen elämäisi aikana juhlinut."
Nainen mutisi hyväksyvästi ja kiitollisena herransa suvaitsevaisuudesta, pujottautui vetohihnoihin ja kumartui eteenpäin, päästäkseen vauhtiin.
"Ensi kerralla syntyissäni tahtoisin syntyä valkoiseksi mieheksi", lisäsi Canim, kääntyen tielle, joka johti alempana olevaan vuorensolaan.
Koirat seurasivat miehen kintereillä ja Li-Wan muodosti jälkijoukon. Mutta hänen ajatuksensa olivat kaukana, kaukana idässä olevien jäävuorten takana, pienessä maailmankolkassa, jossa hän oli lapsuusaikansa elänyt. Hän muisti, että häntä lapsenakin oli pidetty omituisena, erikoisella tavalla vaivanalaisena. Hän oli tosin nähnyt unia valveillaan ja saanut ihmeellisten näkyjensä takia toria ja selkäänsäkin, kunnes hän jonkun ajan kuluttua niistä oli päässyt. Mutta ei aivan täydellisesti. Vaikka ne eivät häntä enää kiusanneetkaan valveilla ollessa, palasivat ne hänen uniinsa vielä täysikasvuisenakin ja monena yönä painajainen ahdisti häntä ja hän näki hämäriä ja tarkoituksettomia olentoja. Keskustelu Canim'in kanssa oli kiihoittanut häntä ja koko ajan, heidän kulkiessaan kiemurtelevaa polkua alaspäin, kuuli hän unikuviensa petollisia ääniä.