»Minä tiedän, että teihin ei vaikuta mikään, mitä tahansa minä sanoisinkin», hän lausui. »Teillä ei ole sielua, johon vaikuttaa. Te olette selkärangattomia, pehmeitä olentoja, jotka komeasti sanotte itseänne republikaaneiksi ja demokraateiksi. Ei ole olemassakaan republikaanipuoluetta enempää kuin demokraattipuoluettakaan. Tässä edustajahuoneessa ei ole republikaaneja eikä demokraatteja. Te olette vain rahavallan nöyriä imartelijoita ja kätyreitä. Te puhutte laajasti ja vanhentuneilla sanamuodoilla vapaudenrakkaudestanne, ja kuitenkin te tästä kaikesta huolimatta kannatte Rautakoron punaista vaippaa.»
Tällä kohtaa valtavat huudot »Järjestykseen! järjestykseen!» tukahduttivat hänen äänensä, ja hän seisoi liikkumattomana paikoillaan, kunnes hälinä oli jossakin määrin asettunut. Sitten hän teki kädellään liikkeen, ikäänkuin sanoakseen, että hän tarkoitti heitä kaikkia, kääntyi tovereittensa puoleen ja sanoi:
»Kuulkaa, miten hyvinruokitut elukat kiljuvat.»
Paholaisten käräjiä muistuttava hälinä puhkesi uudelleen. Puhemies koputti järjestykseen ja katsahti käytävän suulla sijaitsevaan upseeriryhmään, aivan kuin jotakin odottaen. Kuului huutoja »Kapina!» ja muuan paksu ja pullea New Yorkin edustaja alkoi kiljua »Anarkisti, anarkisti!» Silloin Ernest ei tosiaankaan ollut miellyttävän näköinen. Koko hänen ruumiinsa värähteli, ja hänen kasvoillansa oli taistelevan eläimen ilme, mutta muuten hän pysyi tyynenä ja kylmänä.
»Muistakaa», hän sanoi äänellä, joka kuului läpi pauhinan, »että niinkuin te tänä päivänä osoitatte armoa köyhälistölle, samoin tulee köyhälistö jonakin päivänä tekemään teille».
Entistä lujemmin huudettiin »Kapina!» ja »Anarkisti!»
»Minä tiedän, että te ette aio äänestää meidän lakiehdotustamme», jatkoi Ernest. »Te olette saaneet isänniltänne käskyn äänestää sitä vastaan. Ja te sanotte minua anarkistiksi. Te, jotka olette hävittäneet kansanvallan ja jotka häpeämättömästi näyttelette punaista vaippaanne julkisilla paikoilla, te sanotte minua anarkistiksi. Minä en usko helvetin tuleen enkä tulikiveen, mutta tällaisina hetkinä minä totisesti pahoittelen uskottomuuttani. Vieläpä enemmänkin, sellaisina hetkinä kuin tämä minä melkein uskon. Täytyy olla olemassa helvetti, sillä sen vähäpätöisemmässä paikassa olisi teitä mahdoton rangaista ansioittenne mukaan. Niin kauan kuin te olette olemassa, tarvitsee luomakunta helvettiä.»
Ovikäytävässä syntyi liikettä. Ernest, puhemies ja kaikki edustajat kääntyivät katsomaan.
»Miksi te ette kutsu sotilaitanne esille, herra puhemies, ja anna heidän tehdä tehtävätään?» huudahti Ernest. »He panisivat tarkoin toimeen teidän suunnitelmanne.»
»On tekeillä jotakin muuta», kuului vastaus. »Ja siinä syy, miksi sotilaat ovat saapuvilla.»