Samalla hetkellä toisten toverien oli määrä räjähdyttää ilmaan sillat ja tunnelit sekä keskeyttää liikenne kaikilla rautateillä. Ja edelleen toisten toveriryhmien oli merkin saatuaan vangittava palkkasoturiston ja poliisin upseerit sekä etevimmät oligarkit ja sellaiset, jotka olivat hallinnollisissa viroissa. Siten tulisi vihollinen kadottamaan johtajansa paikallisissa taisteluissa, jollaisia olisi kaikkialla maassa käytävä.
Monta asiaa tulisi tapahtumaan samaan aikaan kuin sovittu merkki olisi annettu. Kanadalaiset ja meksikolaiset patriootit, jotka olivat paljon voimakkaammat kuin Rautakorko osasi aavistaakaan, tulisivat noudattamaan meidän menettelytapaamme. Naistovereitten toimeksi oli annettu meidän salaisissa kirjapainoissamme painettujen julistusten ripustaminen julkisille paikoille. Niiden tovereitten, jotka olivat korkeammissa asemissa Rautakoron palveluksessa, oli määrä koettaa saada aikaan hämminkiä ja vallattomuutta kaikkialla, varsinkin virastoissa. Palkkasoturiston keskuudessa oli tuhansia meidän tovereitamme. Heidän tehtäväkseen oli määrätty varastohuoneitten räjähdyttäminen ja koko sotakoneiston arimpien paikkojen hätyyttäminen. Palkkasoturiston ja työväenkastien kaupungeissa oli suunniteltu toimeenpantavaksi samanlaisia häiriöitä.
Sanalla sanoen, tarkoitus oli antaa äkillinen, suunnattoman voimakas, huumaava isku. Ennenkuin herpaantunut Rautakorko ennättäisi tointua, olisivat sen päivät luetut. Tämä yritys merkitsi kamaloita aikoja ja suurta verenvuodatusta, mutta kukapa kumousmies sellaisista seikoista välittäisi. Sitäpaitsi meidän suunnitelmiemme toteuttaminen suurelta osalta riippui järjestymättömästä rahvaasta. Tämä väki oli päästettävä irroilleen ja suunnattava herrojen palatseja ja kaupunkeja vastaan. Omaisuuden enempää kuin ihmishenkienkään hävittämisestä ei ollut välitettävä. Antaa kadotuksen pedon kiljua sekä palkkasoturien ja poliisien teurastaa. Kiljuisi se peto joka tapauksessa, ja poliisit ja sotamiehet surmaisivat joka tapauksessa. Se merkitsisi vain, että erinäiset meille vaaralliset voimat tuhoisivat toinen toisensa. Sill'aikaa me tekisimme omaa työtämme häiritsemättä ja ottaisimme haltuumme yhteiskuntakoneiston.
Sellainen oli meidän suunnitelmamme, jonka jokainen yksityiskohta täytyi salaa sommitella ja saattaa yhä useampain toverien tietoon sitä mukaa kuin määräpäivä lähestyi, tuo vaaran polttopiste. Mutta se päivä jäi tulematta. Urkkijoittensa avulla Rautakoron onnistui vainuta savua, ja oitis se valmistautui antamaan meille uuden verisen opetuksen. Chicago valittiin siksi paikaksi, missä tämä opetus tultaisiin meille antamaan, ja perinpohjaiseksi se muodostuikin.
Chicago oli tähän tarkoitukseen kaikista sopivin — Chicago, joka jo entuudestaan oli verinen kaupunki ja tuli nyt uudestaan ansaitsemaan maineensa. Siellä kumouksellinen henki oli hyvin voimakas. Siksi monta katkeraa lakkoa oli siellä kapitalismin aikoina kukistettu, että työläiset eivät olleet vielä ennättäneet unohtaa ja antaa anteeksi niitä kaikkia. Vieläpä kaupungin työväenkastitkin olivat ilmikapinassa. Liian monta päätä oli murskattu aikaisemmissa lakoissa. Ja muuttuneista hyvistä olosuhteistaan huolimatta heidän vihansa yläluokkaa kohtaan ei ollut väljähtynyt. Tämä kapinallinen henki tarttui palkkasoturistoonkin, josta varsinkin kolme rykmenttiä oli valmiina yhtymään meihin.
Chicago[1] oli aina ollut työn ja pääoman välisten taisteluitten myrskykeskusta, katutaistelujen ja murhien kaupunki, luokkatietoisine kapitalisti- ja työväenjärjestöineen. Siellä ennenaikaan yksin kansakoulunopettajattarillakin oli oma ammattiyhdistyksensä, ruukinkantajain ja tiilenlatojain ammattiyhdistysten veljesjärjestönä American Federation of Labor-liitossa. Ja Chicagosta tuli ennen aikojaan puhjenneen ensimmäisen kapinan myrskykeskus.
[1] Chicago oli yhdeksännentoista vuosisadan teollisuushelvetti. Meille on säilynyt eräs omituinen juttu John Burns nimisestä kuuluisaksi tulleesta englantilaisesta työväenjohtajasta, joka jonkun aikaa kuului Englannin ministeristöönkin. Kun hän oli matkalla Yhdysvalloissa, kysyi häneltä Chicagossa eräs sanomalehtimies, mitä hän pitää tästä kaupungista. »Chicago», hän vastasi, »on pienoiskuva helvetistä». Vähän aikaa myöhemmin, kun hän oli lähdössä paluumatkalle, haastatteli häntä eräs toinen sanomalehtimies ja kysyi, oliko hän muuttanut mielipiteensä Chicagosta. »Olenpa niinkin», hän sanoi. »Nykyisen mielipiteeni mukaan helvetti on varmaan pienoiskuva Chicagosta.»
Rautakorko yllytti kamppailuun. Koko väestöä, suositut työväenkastit siihen luettuina, kohdeltiin hävyttömästi. Lupauksia ja sitoumuksia rikottiin, ja pienimmistäkin rikkomuksista tuomittiin ankaroihin rangaistuksiin. Kadotuksen kansa herätettiin horrostilastaan kiusaamalla. Rautakorko aikoi panna pedon kiljumaan. Ja tästä kaikesta huolimatta Rautakorko näytti olevan täydellisesti välinpitämätön kaikista varokeinoista Chicagossa. Järjestyskuria höllennettiin niissä palkkasoturijoukoissa, jotka jäivät Chicagoon, minkä lisäksi monta rykmenttiä lähetettiin sieltä muihin osiin maata.
Pitkää aikaa ei tarvittu tämän ohjelman suorittamiseen — ainoastaan moniaita viikkoja. Me kumoukselliset saimme näitä uutisia epämääräisinä huhuina, joita riittävän varmuuden puutteessa oli mahdoton tarkalleen ymmärtää. Me arvelimme, että se oli ilman ennakkovalmistuksia puhjennut kumouksen liekki, joka vaatisi meidän puoleltamme perinpohjaista tukahduttamista. Me emme voineet aavistaakaan, että se oli harkiten valmistettu — ja niin salaperäisesti sitä oli valmistettu Rautakoron sisäisimmissä piireissä, ettemme olleet saaneet siitä mitään vihiä. Vastakapina oli taitavasti suunniteltu ja pantu erinomaisen hyvin toimeen. Olin New Yorkissa, kun sain käskyn heti lähteä Chicagoon. Mies, joka antoi minulle tämän käskyn, oli oligarkki, sen saatoin kuulla hänen puheestaan, vaikka en tietänytkään hänen nimeään enkä nähnyt hänen kasvojaan. Hänen minulle antamansa ohjeet olivat siksi selviä, että niistä ei voinut erehtyä. Selvästi saattoi lukea rivien välistä, että meidän salaliittomme oli saatu ilmi ja että vihollinen vuorostaan oli kaivanut maan meidän jalkaimme alta. Ruutipanos oli valmiina räjähdytettävaksi, ja lukemattomat Rautakoron asiamiehet, minä niihin luettuina, olivat jo perillä tai par'aikaa saapuivat sytyttämään ruutia. Minä imartelen itseäni sillä, että voin hillitä mieleni tuon oligarkin terävän silmän tarkastuksen alaisena ollessani, mutta sydämeni sykki rajusti. Minun teki mieleni kiljaisten hypähtää kiinni hänen kurkkuunsa paljain käsin, ennenkuin hän oli ennättänyt antaa minulle kaikki ohjeet.
Päästyäni hänen näkyvistään mietin, miten paljon minulla on aikaa jäljellä. Minun oli otettava tarkka vaari minuuteista, jos mieli tavata joku meikäläisten paikallisjohtaja ennen junan lähtöä. Varoen, ettei kukaan seuraisi jälkiäni, lähdin rientämään Emergency Hospitalia kohti. Onni suosi minua, ja oitis sain pääsyn toveri Galvinin, laitoksen ylilääkärin, luo. Aloin kiireessä ladella hänelle tietojani, mutta hän keskeytti minut.