Mutta palatkaamme kadotuksen kansaan. Minun huomioni rajoittuivat heihin. He raivosivat ja teurastivat ja hävittivät ja itse joutuivat surman suuhun kaikkialla muualla paitsi länsipuolella sijaitsevassa oligarkkien kaupungissa. Oligarkit olivat pitäneet hyvää huolta turvallisuudestaan. Kaikkialla vallitsevasta hävityksen kauhistuksesta huolimatta he ja heidän naisensa ja lapsensa pääsivät vaarasta vahingoittumatta. Minulle kerrottiin, että heidän lapsensa leikkivät julkisissa puistoissa noina kamalina päivinä ja että eräs heidän lempileikkejään oli se, että he olivat tallaavinaan köyhälistöä niinkuin heidän vanhempansa.
Mutta sotaväen ei ollut niinkään helppo lannistaa kadotuksen kansaa ja samalla taistella varsinaisia kumouksellisia vastaan. Chicago pysyi uskollisena entisyydelleen, sillä vaikka tämä kumous lakaisikin kokonaisen miespolven kumouksellisia, veivät nämä mukanaan saman verran vihollisia. Tietenkin Rautakorko piti todelliset numerot salassa, mutta erään sangen kohtuullisen arvion mukaan ainakin satakolmekymmentä tuhatta sotamiestä sai surmansa. Mutta kumouksellisten asia oli menetetty. Sen sijaan, että koko maa olisi ryhtynyt kapinaan, he joutuivat taistelemaan aivan yksin, ja oligarkia olisi voinut suunnata heitä vastaan koko voimansa, jos niin olisi tarvittu. Päivät pääksytysten sotaväkeä tuotiin Chicagoon loppumattomissa junissa.
Mutta kadotuksen kansaa oli niin kovin paljon! Teurastukseen kyllästynyt sotaväki suunnitteli suurenmoista joukkoliikettä, jonka tarkoituksena oli ajaa kaduilla liikkuvat kansanjoukot suoraa päätä Michigan-järveen. Tämä liike oli juuri silloin aloitettu, kun Garthwaite ja minä kohtasimme ennenmainitun nuoren upseerin. Mutta tämä suunnitelma epäonnistui täydellisesti tovereitten erinomaisten toimenpiteitten vuoksi. Sen suuren lauman sijasta, minkä sotaväki oli aikonut suistaa järveen, sen onnistui hukuttaa ainoastaan neljäkymmentätuhatta raukkaa. Tuon tuostakin, kun sotaväki oli ahtanut jollekin rantakadulle suuremman joukon ajaakseen sen järveen, toverit hyvin harkituilla liikkeillä kiinnittivät vihollisen huomion johonkin erityiseen paikkaan ja siten valmistivat saarretulle ihmisjoukolle pakoonpääsyn.
Garthwaite ja minä näimme sellaisen kohtauksen pian sen jälkeen kuin olimme tavanneet tuon upseerin. Sen lauman, minkä mukana me olimme kulkeneet, ja jonka oli pakko perääntyä, estivät vahvat sotaväenosastot pääsemästä etelään ja itään. Lännestäpäin sitä piiritti sotaväenosasto, jonka kanssa me olimme joutuneet tekemisiin. Ainoa pääsytie vei pohjoiseen, ja pohjoista kohti lauma kulkikin, järvellepäin kuularuiskujen ja konekiväärien ahdistamana idästä, etelästä ja lännestä. Aavistiko se, että sitä ajetaan järveä kohti, vai oliko se vain tuon hirviön satunnainen liike, sitä en tiedä, mutta joka tapauksessa väkijoukko poikkesi eräälle länteenpäin johtavalle poikkikadulle, kääntyi kulkemaan seuraavaa katua pitkin ja palasi entiselle uralleen, kulkien suurta eteläistä köyhäinkaupunkia kohti.
Garthwaite ja minä samaan aikaan koetimme raivata tiemme länteenpäin, päästäksemme pois katutaistelujen alueelta, ja niin jouduimme jälleen tiheimpään joukkoon. Jo saapuessamme kadun kulmaan näimme huutavan väkijoukon liikkuvan suoraan meitä kohti. Garthwaite tarttui minua käsivarteen, ja me olimme juuri lähtemäisillämme juoksemaan, kun hän samassa kiskaisi minut syrjään sotilasautomobiilien tieltä, joita oli puolikymmentä kuularuiskuilla varustettua vaunua, ajaen lennossa etenevää joukkoa kohti. Niiden takana kulkivat sotilaat automaattisine kivääreineen. Samaan aikaan kuin he olivat ottaneet asennon, väkijoukko oli jo saapunut paikalle, ja näytti siltä, että se ryntäisi heidän päällensä, ennenkuin he ennättäisivät aloittaa toiminnan.
Siellä täällä joku sotilas laukaisi kiväärinsä, mutta sellainen haja-ammunta ei vaikuttanut vähääkään pidättävästi väkijoukkoon. Se vain virtasi edelleen kiljuen raivoissaan. Näytti siltä, että kuularuiskuja ei saataisi kuntoon. Automobiilit, joihin ne oli sijoitettu, sulkivat kadun, pakottaen sotamiehiä etsimään asemia katukäytäviltä ja niiden välistä. Yhä enemmän saapui sotaväkeä, ja oli mahdotonta liikahtaa paikaltamme. Garthwaite piteli minua käsivarresta, ja me painauduimme erään rakennuksen seinää vasten.
Väkijoukko ei ollut kauempana kuin viidenkolmatta jalan päässä, kun kuularuiskut avasivat tulen. Ja sitä tulisadetta ei mikään elollinen voinut kestää. Joukko kulki eteenpäin, mutta se ei voinut edetä. Se läjittyi sitä mukaa yhä korkeneviksi ruumiskasoiksi. Jäljempänä tulevat työnsivät ensimmäisiä, ja koko kolonna muuttui toistensa päällä lepääviksi ruumiskerroksiksi. Haavoittuneita olentoja, miehiä ja naisia, kimpoili tuon hyökyaallon yli, vyöryen sen harjalta automobiilien pyörien alle ja sotaväen jalkoihin. Viimeksimainitut keihästelivät pistimillään noita rimpuilevia poloisia. Näin erään, joka hypähti pystyyn ja tarttui hampain sotamiestä kurkkuun, ja molemmat vaipuivat veriselle tantereelle.
Ampuminen taukosi. Työ oli tehty. Väkijoukon hurja etenemisyritys oli estetty. Annettiin käsky, että automobiileille oli raivattava tie vapauttamalla pyörät niihin tarttuneista ruumiista. Niiden oli mahdoton päästä noiden korkeiden ruumisläjien läpi, ja tarkoitus olikin kääntyä jollekin poikkikadulle. Sotamiehet juuri raastoivat ruumiita pyörien alta, kun tapahtui odottamatonta. Me saimme jäljestäpäin tietää, miten kävi. Pienoisen matkan päässä tältä paikalta sata meikäläistä oli vallannut erään rakennuksen. Kattojen yli ja rakennusten läpi he raivasivat itselleen tien, kunnes pääsivät katolle, minkä kohdalla sotaväki oli sakeana tungoksena. Alkoi uusi teurastus.
Aavistamatta rupesi pommeja satamaan rakennuksen katolta. Automobiilit räjähtivät kappaleiksi, sotaväkeä kaatui laumoittain. Me henkiinjääneitten kanssa lähdimme hurjaan pakoon. Vähän matkan päässä eräs toinen rakennus suuntasi kuulasateen meitä vastaan. Samoin kuin sotilaat aikaisemmin olivat kattaneet kadun orjien ruumiilla, samoin he nyt itse vuorostaan kasaantuivat kadun peitteeksi. Garthwaite ja minä — me pelastuimme kuin ihmeen kautta. Kuten ennenkin, me jälleen etsimme suojaa eräästä porttikäytävästä. Mutta hän ei aikonut heittäytyä varomattomaksi tällä kertaa. Kun pommien pauke oli lakannut, alkoi hän kurkistella kadulle.
»Kansanjoukko on tulossa takaisin», sanoi hän minulle. »Meidän on päästävä pois täältä!»