»Se oli piispa Morehouse.»
Pian saavuimme maaseudulle, ja minä käännyin vielä kerran katsomaan savupilvien verhoamaa Chicagoa. Kuului etäisen räjähtelyn heikko ääni. Minä painoin pääni Ernestin rintaa vasten ja itkin häviölle joutunutta aatettamme. Ernestin käsivarren hyväilevä puserrus tulkitsi minulle hänen lempeään.
»Tällä kertaa jouduttiin häviölle, mutta ei ainaiseksi», sanoi hän. »Olemme saaneet opetuksen. Huomenna aate nostattaa uudet voimat, joita vahvistaa viisaus ja kuri.»
Me saavuimme eräälle rautatieasemalle, mistä meidän oli määrä nousta New Yorkiin menevään junaan. Meidän odotellessamme asemasillalla kolme junaa mennä porhalsi sivuitse matkalla Chicagoon. Ne olivat täynnä rääsyisiä ammattitaidottomia työläisiä, kadotuksen kansaa.
»Orjajoukkoja, joita kuljetetaan Chicagoon aloittamaan kaupungin uudelleenrakentamista», sanoi Ernest. »Chicagon orjat näetkös on tapettu.»
VIIDESKOLMATTA LUKU.
Terroristit.
Vasta sen jälkeen kuin me Ernestin kanssa olimme palanneet New Yorkiin, useiden viikkojen kuluttua, saatoimme täydellisesti käsittää sen iskun, mikä oli kohdannut asiaamme. Tilanne oli katkera ja verinen. Monin paikoin ympäri maata orjat olivat nousseet kapinaan ja verilöylyjä pantu toimeen. Marttyyrien luku kohosi ennenkuulumattomiin. Lukemattomia mestauksia pantiin kaikkialla täytäntöön. Vuoristot ja erämaat olivat täynnä henkipattoja ja pakolaisia, joita armottomasti vainottiin. Meidän omat piilopaikkamme olivat täynnä tovereita, joiden kiinniottamisesta oli luvattu runsaita palkintoja. Rautakoron urkkijain toimesta joutuivat monet piilopaikkamme sotaväen käsiin.
Monet meikäläiset lannistuivat kokonaan, ja turvautuivat terroristiseen taistelutapaan. Toiveissaan pettyminen saattoi monet epätoivoon. Syntyi joukko meistä erillään toimivia terroristisia järjestöjä, jotka tuottivat meille paljon vaikeuksia.[1] Nämä harhaanjohdetut ihmiset uhrasivat useinkin turhanpäiten henkensä, monesti tuhosivat meidän suunnitelmamme ja kaikin tavoin haittasivat meidän järjestömme toimintaa.
[1] Tämän lyhyen ajanjakson aikakirjat tarjoavat veristä lukemista. Kosto oli ylimpänä vaikuttimena, ja terrorististen järjestöjen jäsenet olivat välinpitämättömiä hengestään eivätkä toivoneet mitään tulevaisuudelta. Daniitit, jotka johtivat nimensä normannien jumalaistaruston kostonenkeleistä, esiintyivät ensiksi suuren lännen vuoristoissa, leviten myöhemmin kautta koko Tyynen valtameren rannikon Panamasta Alaskaan saakka. Valkyriat olivat naisia. He olivat kaikkein julmimpia. Järjestön jäsenyyteen otettiin ainoastaan sellaisia naisia, jotka olivat menettäneet jonkun läheisen sukulaisen oligarkian käden kautta. He kiduttivat vankinsa kuoliaaksi. Toinen kuuluisa naisjärjestö oli Sodan Lesket. Valkyriain velijärjestö oli n. s. Berserkit. Nämä olivat miehiä, jotka eivät pitäneet henkeänsä missään arvossa, ja hepä juuri täydellisesti hävittivät Bellonan suuren sotilaskaupungin ja sen yli satatuhatta asukasta. Bedlamiitit ja Helldamiitit olivat kaksi orjajärjestöä, ja erästä lyhyemmän aikaa kukoistanutta uskonlahkoa nimitettiin Jumalan Vihaksi j. n. e.