»Mutta te ette ymmärrä tätä asemaa», vastasi Ernest. »Jos aavistukseni ovat oikeat, niin teidän yksityiset tulonne, vieläpä pääomannekin voidaan ottaa teiltä pois yhtä helposti kuin palkkannekin.»
Isä mietti hetken, ja minä näin, miten hänen kasvoilleen muodostui päättäväinen ilme. Vihdoin hän alkoi puhua:
»Minä en suostu ottamaan virkavapautta.» Hän vaikeni hetkeksi. »Minä ryhdyn valmistelemaan kirjaani.[1] Te saatatte erehtyä. Mutta olkoon miten hyvänsä, minä olen päättänyt pysyä järkähtämättä paikoillani.»
[1] Tämä kirja ilmestyi sinä vuonna nimellä »Economics and Education» (Talous ja kasvatus). Siinä käsitellään sangen asiallisella tavalla sitä tosiasiaa, että koululaitos kokonaisuudessaan palveli kapitalistiluokan tarkoituksia, juurruttamalla opiskelevan nuorison mieliin kapitalistiluokalle edullisia käsityksiä. Kirja herätti suurta huomiota, ja pian oligarkia pani sen takavarikkoon.
»Hyvä on», sanoi Ernest. »Te aiotte kulkea piispa Morehousen jälkiä ja samanlaista kohtaloa kohti kuin hän. Ja teistä molemmista tulee köyhälistöläisiä, ennenkuin olette päässeet kokeilunne perille.»
Keskustelu kääntyi piispa Morehouseen. Me tiedustelimme, mitä Ernest oli tehnyt hänelle.
»Hän on sairas sielultaan sen matkan jälkeen, minkä teimme helvettiin. Minä kävin hänen kanssaan muutamain tehdastyöläisten kodeissa. Näytin hänelle ihmishylkyjä, jotka teollisuuskoneisto on viskannut tiepuoleen, ja hän kuunteli heidän elämäntarinoitaan. Minä kuljetin häntä San Franciscon köyhälistökaupungin läpi, ja hän tuli huomaamaan, että juoppoudessa, prostitutsionissa ja rikollisuudessa piilee syvempi turmelus kuin itse perisynnissä. Hän on hyvin sairas, ja vielä enemmänkin: hän on alkanut oitis toimia. Hän on aivan liian eetillinen. Tuo kaikki on tehnyt häneen järkyttävän vaikutuksen. Ja kuten aina, hän on epäkäytännöllinen. Hän hautoo mielessään kaikenmoisia siveysopillisia haaveita ja aikoo panna alulle lähetystyön sivistyneiden keskuudessa. Hän käsittää velvollisuudekseen kirkon muinaisen hengen uudelleen virittämisen. Hän on liian kiihoittunut. Ennen pitkää hän hyökkää esille, ja silloin syntyy kahakka. Miten se päättyy, sitä minun on mahdoton arvata. Hän on puhdas, jalo sielu, mutta äärettömän epäkäytännöllinen. Hän rientää minun edelläni. Hän leijailee ilmassa — Getsemanea kohti. Ja sitten seuraa hänen ristiinnaulitsemisensa. Sellaiset ylevät sielut ovat syntyneet ristiinnaulittaviksi.»
»Entä sinä?» minä kysyin, ja hymyilyni läpi näkyi tuskallinen jännitys.
»En minä», hän naurahti. »Minut saatetaan mestata tai salaa murhauttaa, mutta minua ei koskaan ristiinnaulita. Minä seison siksi kiinteällä ja varmalla maaperällä.»
»Mutta miksi sinä sitten saatat piispan ristille? Ethän kieltäne, että se on sinun syysi?»