»Me kokoamme kaikki voimamme sitä vastaan!» huudahti mr Asmunsen, ja monet äänet vahvistivat hänen lausuntonsa.
»Se merkitsee sisällissotaa», varoitteli Ernest.
»Tulkoon vain sisällissota», kuului mr Asmunsenin vastaus, jota kannattivat kaikkien pöydässä istujain äänet. »Me emme ole unohtaneet esi-isäimme tekoja. Vapauden puolesta me olemme valmiit taistelemaan ja kuolemaan.»
Ernest hymyili.
»Älkää unohtako», hän sanoi, »että me olemme äänettömästi sopineet siitä, että te tarkoitatte vapaudella oikeutta hyötyä toisten kustannuksella».
Seurue kiukustui, miltei raivostui, mutta Ernest vaimensi melun ja jatkoi voimakkaasti:
»Vielä eräs kysymys. Kun te nousette koko voimassanne, niin muistakaa, että te nousette hallitusta vastaan, joka on trustien käsissä. Siispä tulee hallitus lähettämään teitä vastaan seisovan armeijan, laivaston, vapaaehtoiset joukot, poliisivoiman — sanalla sanoen Yhdysvaltain koko sotakoneiston. Missä on silloin teidän voimanne?»
Heidän kasvoillaan näkyi nolostumisen ilme, ja ennenkuin he ennättivät toipua, Ernest iski uudestaan.
»Muistatteko, että vielä joku aika sitten meidän seisova armeijamme ei käsittänyt enempää kuin viisikymmentä tuhatta miestä? Vuosi vuodelta sitä on lisätty, kunnes se jo tätä nykyä nousee kolmeensataan tuhanteen.»
Ja jälleen hän löi.