Valkohammas tiesi kodin merkityksen, ja vaikk'ei se ymmärtänytkään isännän puheesta muuta, se tajusi tämän tahtovan, että se menisi kotiin. Se kääntyi ja ravasi vastahakoisesti tiehensä. Sitten se seisahtui epäröiden ja katsahti taakseen olkapäänsä ylitse.
"Mene kotiin!" kuului terävä käsky, ja tällä kertaa se totteli.
Valkohampaan saapuessa perille perhe istui kuistilla nauttien iltapäivän viileydestä. Se juoksi joukkoon läähättäen ja tomuisena.
"Weedon on palannut", huomautti perheen emäntä.
Lapset tervehtivät Valkohammasta ilohuudoin ja juoksivat sitä vastaan. Se karttoi niitä ja astui kuistille, mutta ne saartoivat sen kiikkutuolin ja aidan väliin. Se ärisi ja koetti tunkeutua lomitse. Lasten äiti katsoi huolestuneena sinnepäin.
"Minun täytyy myöntää, että se hermostuttaa minua lasten vuoksi", hän sanoi. "Pelkään, että se jonakin päivänä odottamatta käy niiden kimppuun."
Hurjasti äristen Valkohammas ryntäsi esiin nurkasta kumoten pojan ja tytön. Äiti kutsui heidät luokseen ja lohdutti heitä, mutta kehoitti jättämään Valkohampaan rauhaan.
"Susi on aina susi", huomautti tuomari Scott. "Ei niihin käy luottaminen."
"Mutta ei se ole susi", väitti Beth asettuen veljensä puolelle tämän poissa ollessa.
"Ei sinulla ole siihen muuta todistetta kuin Weedonin käsitys", jatkoi tuomari. "Hän vain olettaa, että Valkohampaassa on hiukan koiran verta, mutta siitä häh ei tiedä mitään, kuten hän itsekin tunnustaa. Mitä sen ulkomuotoon tulee —"