"Toivonpa, että juuri nyt marssittaisiin M'Gurryyn", alkoi Bill uudelleen.
"Herkeä nyt jo toivomasta ja koikkumasta", ärähti Henry vihaisena. "Vatsasi on epäkunnossa. Se sinua vaivaa. Niele lusikallinen soodaa, niin paranet ja käyt hauskemmaksi."
Aamulla Henry heräsi ankaraan sadatteluun, joka kaikui Billin suusta. Hän kohoutui kyynärpäänsä varaan ja huomasi toverinsa seisovan koirien keskellä uudelleen rakennetun nuotion ääressä, kädet kiroukseen kohotettuina, kasvot vimman vääntäminä.
"Hei!" huusi Henry. "Mikäs nyt on?"
"Sammakko on tipotiessään", kuului vastaus.
"Eikö mitä."
"Onpa niinkin."
Henry hypähti vaippojen alta ja riensi koirien luo. Hän laski ne tarkoin ja yhtyi sitten kumppaninsa kanssa kiroilemaan erämaan mahteja, jotka olivat riistäneet heiltä jo toisen koiran.
"Sammakko oli parven väkevin koira", lausui Bill lopuksi.
"Eikä se myöskään ollut mikään typerä koira", lisäsi Henry.