Muuan koirankaltainen eläin liukui salakähmäisin liikkein kylki edellä täyteen tulen valoon. Se liikkui puolittain epäillen, puolittain rohkeana, tarkastellen varovaisesti miehiä ja kiinnittäen samalla huomionsa koiraan. Korvapuoli työntyi tunkeilijaa kohti niin pitkälle, kuin keppi salli, ja vinkui intohimoisesti.
"Tuo typerä Korvapuoli ei näytä säikkyvän pahasti", virkkoi Bill matalalla äänellä.
"Se on naarassusi", kuiskasi Henry takaisin, "ja se selittää Makkaran ja Sammakon kohtalon. Se on lauman syöttinä. Se houkuttelee koiran pois, ja sitten toiset hyökkäävät kimppuun ja syövät sen."
"Henry, minä arvelen", julisti Bill.
"Mitä sinä arvelet?"
"Arvelen, että juuri tuota minä kolhaisin sauvalla."
"Sitä ei ole epäilemistäkään", kuului Henryn vastaus.
"Ja sen minä sanon", jatkoi Bill, "että tuo eläin on epäilyttävän ja hävyttömän ujostelematon leiritulta kohtaan."
"Se tietää varmasti enemmän kuin oman arvonsa tuntevan suden pitäisi tietää", myönsi Henry. "Susi, joka tietää kyllin tullakseen koirien joukkoon ruoka-aikoina, on kokenut yhtä ja toista."
"Villanin ukolla oli kerran koira, joka juoksi tiehensä susien mukana", mietti Bill ääneen. "Enkö muka tietäisi sitä. Minähän ammuin sen susilaumasta Little Stickin tienoilla, ja Villanin ukko itki kuin lapsi. Kertoi, ettei ollut nähnyt sitä kolmeen vuoteen. Se oli ollut koko sen ajan susien seurassa."